»Ukollehan sitä vähän on asian nimellistä.»
»Kiersi kylmän renkaan sydämeni ympärille, kun vääntäysitte tupaan, turkki nurin yllä: hulluja näet käy täällä parannuksilla väliin yksinkin. Mutta te taidatte ollakin sama äijä, jonka on määrä tänään tulla kysymään neuvoa jostakin aarteesta?» Eenokki säpsähti.
»Kuka sitä on sanonut?» hän kysyi.
»Ukko tuota kuului aamupäivällä haastavan.»
»Kukas sen on ukolle sanonut?»
»Kukahan lie — sillä on, ukolla, omat sanojansa. Hän näet tietää edeltäpäin kaikki, niinkuin senkin, ketä kunakin päivänä hänen luoksensa tulee ja millä asioilla mikin.»
»Taitaa ollakin tämä oikea noita, taitaa olla vielä härevämpi kuin
Löytynmäen vaari?»
»Oikea on. Löytynmäen vaari ei kelpaa tälle kyytipojaksikaan.»
»Mistähän lie ukko tietonsa saanut?»
»Pohjanmaalla se kuuluu ne saaneen eräältä rovastilta Kokkolan matkallaan. Samalta papilta, jota piru kuuluu henkiheittona kuletelleen — ja sen kelkkaan sitä kuoltuaan ukkokin istuu — kuuluu saaneen kaksi suurta kirjaa, joista toinen, punaisilla puustavilla räntätty, kuuluu olevan kuudes Mooseksen kirja; mutta sitä ukko ei näytä kenellekään syrjäiselle.»