Tuli sitten tämä köyhä kirjuri, ja siitä pitäen Esteri piiloutui kamariinsa, milloin joku kosija talonpoikaiskomeudessaan karautti oriillaan Viinamäen pihalle. Ei siksi, että hän olisi ollut kihloissa Kustaa Tikanderin kanssa tai edes tiennyt, rakastiko tämä häntä siinä mielessä, mutta niin oli, että vain Kustaan kuva väikkyi hänen mielessään päivin ja unettomin öin.
Viimeisenä talonväestä nousi Esteri vuoteeltaan, pukeutui jotenkin koristeellisesti ja kampasi jakauksen pään vasemmalle puolelle. Toimitettuaan lopuksi huolellisen itsekatselmuksen salin suuren kuvastimen edessä hän ullakon jyrkkiä portaita kavuten vei aamukahvia kirjurille, laskien tarjottimen kirjoituspöydälle, jonka ääreen Tikander oli jo asettunut työskentelemään.
»Te olette kovin ahkera, herrassöötinki. Mitä te aina kirjoitatte, päivät pitkät?» kysyi Esteri ja kumartui tarkastamaan pöydällä olevia papereita.
»Oikeuden pöytäkirjoja ne vain ovat joutavanpäiväisiä riitajuttuja», vastasi kirjuri.
»En ymmärrä — taitaa olla ruotsia?» sanoi Esteri, saatuaan selon vain parista nimestä.
»Ruotsiahan se on.»
»Mistä asiasta nämä Saara Mattstotter ja Ville Laulainen riitelevät keskenään?» uteli Esteri edelleen.
Kirjuri viivytti vastaustaan ja hymyili.
»Onpahan… ei se ole juuri mitään.»
»Mikä juttu se on?»