»Sitä kun useinkin nuo jälkeenjääneet riitelevät ja rähisevät perinnöistä kuin sudet haaskalla, ennenkun asianomainen on ehtinyt kunnolleen edes silmiänsä ummistaa, niin ajattelin, että sedän jo oman rauhansakin vuoksi olisi teetettävä testamentti.»
»Testamentti?… Kenelle minä sen teettäisin?»
»Minähän noista elossa olevista taitaisin lähintä perillistä olla», sanoi isäntä. »Ja minä siitä hyvästä pitäisin sedälle kunnialliset hautajaiset.»
Ehdotus kosketti läheltä Eenokin salaisia toivomuksia. Hetken mietittyään hän sanoi:
»Jos teetän testamentin, niin lupaatko sinä toimittaa minut omaan erikoiseen hautaan, kun kuolen?»
»Tietysti erikoiseen! Yksin saatte yönne maata siellä — niinkuin täälläkin. Ja koululla, kelloja soittaen hautaan sedän, lukkari ja pappeja parittain saattonne etunenässä», lupasi isäntä.
Eenokki oli hengessään näkevinään kaiken tuon komeuden, ja kuolemanajatus alkoi tuntua ikäänkuin kevyemmältä.
»Suostuisitko sinä laittamaan vielä kiven haudalleni?» Eenokki yhä tinki.
»Vaikka kaksi, jos setä niin haluaa», myönsi isäntä.
Antamatta varmaa vastausta Eenokki lupasi vielä miettiä asiaa tarkemmin. Setä ja veljenpoika erosivat näköjään hyvinä ystävinä, kumpikin mielestänsä hyvän askeleen toiveittensa päämäärää lähempänä.