»Niinpähän näkyy ilmautuneen. Ja niin on kivi valkoinen kuin lumi, että sulavan luulisi. Eikö siihen olekin rasvaa pinnalle kihonnut — oikein pitää sormella koettaa.»
»Kukahan levännee tuonkin alla… Miten siinä kiven kupeessa lukeekaan kultaisin kirjaimin?»
Vaimojen koettaessa tavailla ruotsinkielistä kirjoitusta osui hautuumaalla kävelyllä oleva nimismiehen rouva heidän avuksensa, selittäen kirjoituksen myös suomeksi.
»Här hvilar
Tingskrifvaren
Gustaf Tikander
Född den 26 april år 18.. — Död den
5 oktober år 18..
De, som med tårar så, skola med fröjd uppskära. Ps. 126: 5.»
»Ilolla niittävät — hm!… Kyllä herrassöötinkikin taisi kyynelillä kylvää, millä sitten niittäneekin.»
»Kukahan lie patsaan pystyttänyt, ja mistä lie löydetty noin suuri möhkäle ukonkiveä?»
»Se on marmoria», sanoi nimismiehen rouva. »Ja patruuna Parrula on patsaan pystyttänyt.»
»Patruunanko lie istuttamia nuo ruusutkin?»
»Ne ovat Patruunan Anna-neidin ja Viinamäen tyttären yhteisesti istuttamia», tiesi rouva.