Kun useat ymmärtämättömät aterian alkupuolella olivat täyttäneet vatsansa yli tarpeen, joutuivat he myöhemmin ristiriitaisten tunteitten valtaan: ruuat yhä paranivat, mutta luonto ei enää ottanut vastaan. Korvatakseen edes jonkun verran tappiotaan he kaikessa hiljaisuudessa koettivat tunkea poveensa ja taskuihinsa sellaisia ruokia, joita oli mahdollista säilyttää.
Jälkiruuan vihdoin ehdittyä Leenan ja Mikkos-Oton eteen sanoi viime mainittu omana ja epäilemättä monen muun mielipiteenä:
»Se nyt on liika herkku kuin Suutari-Heikin akka.»
Aterian päätyttyä vieraat kädet ristissä täyteläinen vatsojen päällä katsoa toljottivat pöytään raukein katsein. Äskeisten naukuvien äänien sijasta kuului nyt silloin tällöin voimakas röyhtäisy.
Hienossa hiprakassa oleva virren veisaaja nousi seisaalle ja virallisesti ryäistyään alkoi laulaa pitkäveteisellä nuotilla:
»Mix en siis Simeonin kans'
Täält' lähtis' rauhallisest'?
Eroten poijes kokonans'
Ajasta vieskollisest',
Heikosta ruumiin majasta,
Ja maailmasta pahasta,
Kuin petoxell' on täytett'.»
Köyhän kansan tuvassa aterioidessa rovasti hautajaisiin tulleitten herrasmiesten ja arvokkaimpien isäntien kera istui vieraskamarissa haastellen. Illemmalla isäntä toimitti pöytään kahvia ja viinapullon. Ikäänkuin ei olisi huomaavinaan, mistä on kysymys, täsmällisen harkitusta puhetavastaan tunnettu rovasti sanoi kappalaiselle:
»Kyösti, laita kuppiini sokeria — neljä palaa.»
Kappalainen tuntien esimiehensä tavat laittoi kuppiin paitsi sokeria
myöskin viinaa, rovastin kääntäessä siksi aikaa katseensa toisaalle.
Maistettuaan seosta rovasti oli katsovinaan nuhtelevasti kappalaiseen.
Sanoi sitten kuitenkin kuin anteeksi antaen:
»No, kyllähän tämäkin passaa.»