»Kun nyt tuonkin pistät makoosi, niin saadaan tehdä revenneestä kiitos.»
»Niinpä tuo on tulista, että kita tahtoo palaa», sanoi Otto ahmien suuhunsa kuumaa puuroa, kun ei malttanut odottaa maitoa, jota entisen loputtua ei oltu vielä ehditty tuoda pöytään.
»Onhan pohjatuuli nenäsi alla — puhalla, tai pane tuosta nekasta joukkoon räämiä, niinkuin minä», neuvoi Leena.
Oton vilkaistua naapurinsa lautaselle hän veti suunsa leveään hymyyn.
»Jo nyt, Leena rukka, taisit tehdä sian ruokaa, kun kaasit lihankastiketta puuroosi.»
»Niinpä pirhana ollen taisin tehdäkin», sanoi Leena hiukan häpeissään maistettuaan puuroansa. »Miten minä nyt noin erehdyin.»
»Kaikkiruokainenhan se on köyhän lapsi», pilkkaili Otto.
Ilkeämättä jättää puuroa lautaselleen Leena koetti nieleskellä, vaikka hyvin vastenmielisesti. Oton nuoltua lusikkansa puhtaaksi hän puuron ja naapurinsa loukkauksen katkeroittamatta yritti kostaa.
»Mitä törkyä noissa suupielissäsi on?» pisti Leena paremman puutteessa.
»Sitä veräjässä, mitä veräjästä viedään», vastasi Otto rauhallisesti ja pyyhkäisi takkinsa hihalla huuliansa.