XV.
Kaunis syyskesän päivä.
Viinamäen pihamaalla on väkeä vielä enemmän kuin joku aika sitten Eenokki-vainajan hautajaisissa. Tällä kertaa oli väkijoukon koonnut taloon vastustamaton uteliaisuus, sillä tänään oli määrä pitää Eenokki-vainajan jälkeen kalunkirjoitus, pesänselvitys ja huutokauppa. Ihmiset tahtoivat kerran nähdä sisältäkin nuo kaksi lukittua »pesää», joita he elämänsä iän olivat vain ulkoa katselleet ja kammoen väitelleet pimeänaikoina.
Viinamäen isäntä testamentin toimeenpanijana piti tilaisuuden niin tärkeänä ja laadultaan erikoisena, että hän kirjoitusmieheksi oli pyytänyt kaupungin etevimmän ja kalleimman lakimiehen, joka — pahasti suomea murtava mies — oli tuomari ja molempien oikeuksien kandidaatti. Kaikkien mahdollisuuksien varalta hän oli sitäpaitsi hommannut kaupungista virkapukuisen sapeliniekka poliisin.
Toimituksen aluksi tuomari luki testamentin, jonka jälkeen hän yleisön puoleen kääntyen kysyi, olivatko testamentin määräykset heidän mielestään tulleet täytetyiksi.
»Jo toki», kuului ääni joukosta. »Niin ylpeitä ja ruokaisia maahanpanijaisia ei ole tässä Honkavaaran lahkokunnassa ennen nähty.»
»Ja tokko tultanee näkemäänkään», lisäsi toinen.
»Sai siinä kerran tuo köyhäkin mauruavan makonsa täyteen.»
»Makonsa ja päänsä. Viinakultaakin sitä piti vuotaa kuin rieskaa ja hunajaa ennen Kaanaanmaalla.»
»Kiitos ja kunnia vain Eenokki-vainaalle, jotta köyhääkin muisti.»