Mies kaivoi tupakkakukkaronsa neulalla kokkareen mainitsemaansa lääkettä ja ojensi tuomarille.
»Tätä kun olisi hivauttaa äkämän päälle niin…»
»Mene helvete äkämä!» kiljui tuomari ja teki molemmin käsin kiivaan, torjuvan liikkeen mieheen päin.
»Jos mine saa yks puhdas tyygi ja kylmä vesi, nin mine laitta panda otsa päälle, ja kun mine tule kaupungi, nin mine mene leekari.»
Joku odotukseen kyllästynyt tyrkkäsi aitan oven selkiselälleen, jolloin kokonainen ampiaispilvi teki äkillisen uloshyökkäyksen, mikä vaikutti väkijoukossa oikean pakokauhun. Yksi ja toinen piteli noituen kuhmuista otsaansa. Ampiaiset peräytyivät kuitenkin pian linnoitukseensa, mutta karkotetut jäivät neuvottomina seisomaan varustuksen eteen kunnioittavan välimatkan päähän.
»Mitä nyt neuvoksi otetaan?» arveli joku.
»Tjah!… Mine ei tiedä, mut mine ei pistä pää sinne toinen kertta», vakuutti tuomari.
»Lieneehän noita maailmassa muitakin yksiarvoisia», pisti muuan koiranleuka tuomaria tarkoittaen. »Vaan eiköhän tuo kuuluisi oikeastaan tämän järjestyksenvalvojan velvollisuuksiin ottaa rauhanhäiritsijät vangiksi ja saattaa syyllisimmät lailliseen edesvastuuseen. Ei tuo ole esivalta ennen miekkaa turhaan kantanut — mitenkään nyt käynee.»
»Sille, joka häiritsee virkamiestä toimessaan, koituu ankara rangaistus», säesti toinen.
»Tuohan se täällä Korpeis-Taavetti hölpöttää, jotta hän sitä on semmoinen mies, joka uskaltaa mennä aittaan, kun pahan päänsä päälleen ottaa, kunhan ei järin piruja oo.»