»Annahan kun minäkin sihtaan.»
Kellastunut valokuva kulki kädestä käteen, ja sitä ihmeteltiin.
»Jo on kanalja korea — silmätkin lempeät kuin lampaalla.»
»Koreahan peto on. Näkee, ettei se ole tämän paikkaisia. Tuommoista kun saisi hivenenkin teiviä hatistaa, niin… Se onkin tuo akkaväki enemmän rumaa tässä meidän lahkokunnassa.»
»Ei tuo ole kuvankoreata ukkoväkikään», väittivät naiset. »Nenätkin kuin paloaatrat riihen seinää vasten pystyssä, ja alahuulet piipunperskaa täynnä törröttävät reuhallaan kuin vanhan konttivirsun kantapää.»
»Sydänkäpynsä se näkyy pitävän olla, itsekullakin, minkä Eenokki-vainaallakin, vaikkei hän tässä armonajassa ehtinytkään siihen avioliiton laituriin.»
»Mene tiedä, mihin olisi Eenokkikin ehtinyt, jos olisi elää saanut vielä toisenkin vuosisadan.»
»Eikö tuo mamselli liene posetiivinsoittajalta saatu, koska sen käärepaperi näkyy olevan onnenlehti», huomautti muuan mies, oikoen kellastunutta paperia kädessään.
»Lue se ääneen!» kehoitettiin usealta taholta.
Väkijoukon tarkkaavana kuunnellessa mies luki kuuluvalla äänellä: