»Sekalaista vaatetavaraa! Mitä tarjotaan?» kysyi vasaramies.
»Viisi penniä!» möykkäsi joku.
»Viisi penniä ensimäinen — viisi pen…»
»Viisi lisää!»
»Kymmenen penniä ensimäinen, — kymmenen penniä toinen ja kymmenen…»
»Karsta, Karsta helposta menee hyvä tavara. Nosta hiidessä. Saathan noista paraimmista vielä takin hihanvuoria, taskua ja sen semmoista, kun peset ja silität», kiihoitti innokas vasaramies.
»Eipä noilla taida paljon virkaa olla», sanoi Karsta vaatekasaa penkoen. »Mutta olkoon nyt viisitoista penniä.»
»Viisitoista penniä ensimäinen – viisitoista penniä toinen ja Eikö kukaan nosta?… Vii-si-tois-ta- pen-niä – – – koll-mas!»
Vasara paukahti aitan, seinään, ja huone antoi ontosti kumahtavan äänen, ikäänkuin olisi itkenyt omaa tyhjyyttään.
»Eikö siellä ole enää mitään paperille pantavaa?» huusi isäntä itkunsekaisella äänellä arviomiehille.