"Tässä pyrkimyksessä tai näissä pyrkimyksissä, vaikkapa sitten toisten metsiin, piilee kuitenkin jotakin, niissä sykkii elämän valtimo, työ, toiminta, tuloksena rikkaus ja hyvinvointi".
"Rikkaus ja hyvinvointi niillekinkö, joiden metsiin pyritään?"
"Jos he osaavat ottaa sen oikein, ottaa itselleen hyödyn siitä".
"Niin, kylläkin, mutta täällä on kansa kokoonpantu ahkerista tomppeleista".
"Valitettavaa heille itselleen".
"Ja asia, joka ei oikeastaan liikuta minua. Sanoin vain sen, mitä joka päivä näen. Maljanne, herra tuomari!"
Konjakki välkähteli kuin tuli, joka on syttymäisillään suureen, tuhoavaan liekkiin. Tuomarin kasvot punoittivat, hänen kielensä pyrki sammaltamaan. Hän oli tehnyt viimeisen ponnistuksen ollakseen vakava, hän olisi tahtonut laulaa, mutta hänen edessään istui suuri, loistava maailmanmies, eikä hän voinut esittää.
"Mies, jonka metsään päämiehenne, yhtiö, pyrkii, on rehellinen, kunnioitusta ansaitseva, vaikka — tietysti — yksinkertainen talonpoika. Mitähän, jos antaisimme hänelle aikaa ensi käräjiin selvittää asiansa. Luuletteko, että hän pystyisi siihen?"
"Tuskin, mutta voidaan koettaa".
Herra tuomari ei tohtinut laulaa, mutta hänen edessään istui maailmanmies, ja hän tahtoi olla ainakin jalomielinen. "Voidaan koettaa". Hän ei menisi kantamaan. Hän ei voisi antaa itselleen anteeksi, jos hän jättäisi tämän harvinaisen seuran bagatellin takia.