"Olinhan minä teidän Kallen kanssa yhtä aikaa…"
"Taisit olla. Ihminen vanhenee ja muisti heikkenee. Mutta ota vaari ajallisuudessa, Lyyli."
Ja syvästi huoaten ankaran uskon mies riisui hevostaan valjaista, sillä paluuta ei tänään voinut ajatella.
Talonväelle näytti tuottavan pieniä vaikeuksia vastata herrastuomarin tervehdykseen hänen astuessaan pirttiin. Helpompaa ehkä olisi ollut jättää tervehdys kokonaan vastaamatta. Matti kohotti tuskin katsettaan aisapuusta, ja Matin vaimon tervehdyksestä saattoi erottaa vain ensimmäisen tavun. Sitten alkoi pirtissä suuri hiljaisuus, jolloin vain hienonhienot tomuhiutaleet leijailivat valojuovassa, sellainen kodikkaan ja pahaaennustavan hiljaisuuden välinen välimuoto, jolloin odotetaan, tapahtuuko jotakin vai jääkö tapahtumatta. Lautamiehen läsnäolon tarkoitusta ei tiedetty, saattoi olla asialla, saattoi muutenkin poiketa ollessaan asioilla muualla. Ehkäpä sittenkin oli asioilla, mutta mitä se näin aikaisin…
"Kevääksi se panee, kevääksi", sanoo herrastuomari.
"Niin tekee", vastaa Matti, mutta harrastusta hänellä ei näytä riittävän muuhun kuin työhön.
"Panee", säesti Matin vaimo ajatuksettomasti, katsoen pihalle.
"Ei sinulle ole tapahtunut vahinkoja viime talvena?" tiedustelee herrastuomari.
Tällaisen tiedustelun on jokainen jumalaapelkäävä ihminen velvollinen tekemään lähimmäiselleen pitkän kotvan ja varsinkin talven takaa tavatessa.
"Eipä sanottavia… Lienee poro tai pari joutunut pedon suuhun…"