"Eikähän meillä paljon liikenevää olekaan", virkahtaa Matin vaimo.
Herrastuomari huokaa.
"Niin, mitäpä se tämän maailman hyvyys, jos saa sielullensa vahingon…"
"Oletko seuranpidossa käynyt talvella?" kysäisee Matti.
"Korjan kylällä kävin uskosta puhumassa loppiaisena".
"Jaa".
Nyt alkaa mieliala olla sitä myöten muokattuna, että herrastuomari saattaa käydä käsiksi varsinaiseen asiaansa. Jokainen huomaa, ettei hän ilomielin ja naurusuin tule asiaansa toimittamaan. Hän huokaa siis asianmukaisesti ja napittaa auki sarkatakkinsa, alkaen sitten kopeloida povitaskuaan.
"Asioitakin olisi vähän sinulle, Matti", aloittaa hän.
"Vai olisi…"
Matin huulet puristuvat lujasti kiinni, ja leuka vavahtaa. Matin vaimo katsoo kiinteästi jotakin olematonta pistettä ulkona, salatakseen kyyneltä. Lyyli on tullut sisään ja istahtaa seinäpenkille ovensuuhun solmien auenneita kengänpaulojaan. Hän vaistoo, mistä on kysymys, eikä uskalla katsoa isäänsä eikä äitiinsä.