Pehtori joutui hämilleen.
"Tuota noin… ei sitä niin paljon ole, etteikö lisääkin voisi ostaa ensi vuotta varten", virkahti hän, väänsi sitten punakat kasvonsa nauruun ja jatkoi, avaten pullonsa: "Metsäherra soisi nyt anteeksi, tässä on vähän suunavausta, kun ei se kahvikaan näy joutuvan."
"Perkelettäkö siellä koko päivä kuhnaillaan yhden ainoan kahvipannun kanssa?" huusi hän sitten puita hakkaavalle miehelle rientäen ovelle.
Mies, joka oli samalla kertaa pehtorin ja muiden pomojen kokki ja naistenhankkija, murahti vastaan jonkun äreähkän, solvaisevan lauseen, josta kamariin kuului ainoastaan "hirvas" ja "pukki", ja meni hämmentämään kepin nokassa nuotiolla kiehuvaa pannua.
"Kirota niille pitää", sanoi pehtori sitten anteeksi pyytäen
Gyllenmarckille, "eivät ne muuten vääjää senttiäkään".
Sitten hän taas heittäytyi tyyneksi ja asialliseksi, kaasi laseihin, kilisti, ryyppäsi ja ähkäsi asianmukaisesti, jonka jälkeen hän oli taas valmis käymään pääasiaan.
"Niin… tuota… suurestako summasta tässä olisi kysymys?" kysyi hän.
"Kyseessä on vain lähemmä parituhatta runkoa, seitsemäntuhattaviisisataa markkaa."
"On se tavallinen hinta".
"Kaataminen ja veto eivät maksa juuri mitään. Puut kaatuvat melkein jokeen. Kai tiedätte Niemelän kotipalstan?"