Kukaan ei ollut vielä nukahtanut, venyivät silmät auki makuulavoilla ja polttelivat, odottaen, että joku alkaisi puhua. Mutta kenelläkään ei tuntunut olevan haastelemisen halua, kellään ei ollut edes varastossa juttuja ja historioita.
Mies, joka oli käynyt Erkkiä puhuttelemassa, istui penkillä pöydän ääressä ja nojasi päätään käsiinsä.
"Ostaako kukaan kultaa?" kysyi hän, kun hiljaisuutta, jota vain sylkemisen läiske ja piipun kopina, kun sitä puhdistettiin, oli keskeyttänyt, oli pitkän ajan kestänyt.
"Paljonko sinulla sitä olisi?" kuului kotvan takaa perälaverin yläkerrasta.
"Mitä lienee kahdeksan yhdeksän grammaa…"
Kysyjä nousi lynkäpäilleen, vääntäytyi viimein ähkien alas ja käveli laukkunsa luo, josta otti esille omatekoisen tasapaino-vaa'an. Sitten hän asetti kahdeksan kahdenkymmenenviidenpennin hopearahaa toiseen vaakakuppiin.
"Anna tänne se kultasi, niin punnitaan!"
Toinen avasi vyöllään riippuvan nahkapussin ja sormieli sen pohjasta kultahiekkaset.
Kullan vaakakuppi painui.
"Enemmän tässä on kuin kahdeksan grammaa", puheli ostaja lisäten viisikolmattapennisen. "Yhdeksän grammaa täsmälleen, niinkuin itse näet. Katso nyt: yhdeksän grammaa. Paljonko sinä tahtoisit?"