Kuudentena päivänä lähtönsä jälkeen Aleksi Ovaskainen huomasi, että hänen hevosensa alkoi kompastella ja että sen käynti oli kuin lamassa olevan kaakkurin. Ensiksi Aleksi Ovaskainen luonnollisesti kiroili, niin että erämaa kajahteli, mutta sitten hän rupesi ajattelemaan ja vaikeni.
Ajatteleminen, järkevä punnitseminen, ei ylimalkaan ollut Aleksi Ovaskaisen vahvimpia puolia. Etupäässä hän antoi muiden ajatella omastakin puolestaan ja oli iloinen, kun sai yhden päivän kerrallaan onnellisesti kulumaan loppuun.
Kolmisen päivää sitten oli Aleksi Ovaskainen yritellyt ensi kerran ajatella. Se tapahtui majapirtissä.
"Minut saa viedä riivattu", oli hän huutanut ja lyönyt nyrkkinsä pöytään, jotta kahvikupit ja lautaset olivat tanssineet, "minut saa viedä riivattu, jos tämän jälkeen kuljetan enää ainuttakaan kuormaa, vaikka saisin kruunun kilolta ja kilometriltä."
Tupanen oli ollut täynnä hikeä, erilaisia höyryjä ja hevosenhajua — hevosten tallihan oli seinän toisella puolella — ja Aleksi Ovaskaisen valtava ääni oli hukkunut muitten rahtimiesten meluun, niin ettei kukaan ollut häntä vastustanut ja hän sai panna päätöksensä täytäntöön tai olla panematta.
Mutta, tarkemmin ajatellen, mikäpä mestari hän, Aleksi Ovaskainen, oli muiden rinnalla. Olihan kymmeniä muitakin, joilla oli talo ja kunnioitettava kuudennestoista manttaalinsa ja silti ikänsä elivät rahtimiehinä, sillä välin kuin kotona pellonojat kasvoivat umpeen ja kotiniitty metsittyi. Mikä muille kelpasi, se sai kelvata hänellekin.
Aleksi Ovaskainen oli siis tilannut kolmannen kupin kuumaa, kermatonta kahvia, joka nykyisin maksoi kymmenen penniä kuppi, ja ryhtynyt tarkistamaan päätöstänsä. Kun kahvin asemesta olisi ollut edes naukku viinaa, niin ajatukset olisivat vähän kirkastuneet, mutta sitäpä juuri ei nyt ollutkaan.
"Täälläpäin on kansa kovin kehittymätöntä", oli Aleksi Ovaskainen viimein vierustoverilleen sanonut.
"No?" oli vierustoveri kysynyt hämmästyneenä Aleksin äkillisestä neronleimauksesta, joka sai hänet moittimaan oman kotipuolensa kansaa.
"Siellä etelän puolessa ne osaavat edes tehdä sitä kotitekoista korpirojua, tai mitä tuo nyt lienee, mutta täällä ei ole vielä kehitys niin pitkälle ehtinyt", lausui Aleksi vakaumuksenaan.