Hän nosti laukun selkäänsä ja astui ovea kohden.
"Nytkö sinä aiot mennä!" huudahti joku makuusijoilta.
"Nyt. Ei tämä lyö leiville. Paremmille ansiomaille lähden."
Hän ei edes kääntänyt päätänsä, pelosta, että joku ehkä kiusaisi häntä jäämään, vaan painui suoraa päätä ovesta kankaalle.
"Parempi sisu sillä pitää olla, joka tänne aikoo tulla", tuumivat jäljellejääneet.
"Olisi nyt edes aamua odottanut. Lähteä tuolla tavoin marssimaan yön selkään…"
"On siinäkin ajatuksen pölähdystä!"
Vähitellen vääntäytyivät miehet levolle, ja siellä täällä alkoi kuulua kuorsausta. Toiset imeskelivät vielä piippuansa ja tuijottelivat kattoa tai seurasivat huoneeseen eksyneiden sääskien lentoa, mutta yksi toisensa jälkeen laski piippunsa päänalaisen viereen ja ummisti silmänsä.
Erkki Petkula yksinään valvoi ja tuijotti tuleen, joka hetki hetkeltä hiipui hehkuvaksi hiillokseksi, tuijotti ja jyrsiskeli kuivattua poronlihaa.
"Niittyvuopajan koivikko on vielä raivaamatta, aidat lahoskelevat ja heinänteko-aika alkaa olla käsissä…"