Mutta olihan toinenkin keino, tosin paljon vaarallisempi, mutta keino, jota ei viinakauppias niinkään pian huomaisi.
Juusperia melkein rupesi naurattamaan, kun hän tämän keinon huomasi, ja hänen rohkeutensa lisääntyi yhä, kun hän muisti, että hänellä taskussaan oli ladattu revolveri, ase, jollaista ei Joki-Pekan Lauri hänen tietääkseen, varovaisuussyistä, koskaan kuljettanut mukanaan. Kun vain saisi Laurin hetkeksikään kääntämään huomionsa hänestä pois, olisi asia sitä myöten valmis.
"Etkö sinä suostu pidentämään miettimisaikaa muutamalla minuutilla?" kysyi Juusperi nöyrästi. "Minulla olisi vielä yksiä ja toisia punnittavia asioita."
Kysymyksen seuraus oli juuri se, mitä Juusperi oli toivonutkin. Lauri kaivoi ensiksi esille tulitikkulaatikon ja rupesi sitten hakemaan kelloaan. Ja kun Lauri raapaisi valkeaa, käytti Juusperi tilaisuutta hyväkseen ja nytkäytti äärimmäisen hiljaa ja huomaamattomasti ruumistaan niin, että kärrynpyörä, joka juuri oli ollut hänen kaulansa kohdalla, oli nyt melkein hänen rintansa kohdalla. "Eipä taida kannattaa uhrata vaarallista aikaa sinun itsepäisyytesi takia", virkkoi viinakauppias harvakseen, katsellen kelloaan. "Kaksi minuuttia on vielä aikaa, olkoon yksi lisää… Mutta mitä perk…!"
Hirvittävä kirosana kajahti mustaan yöhön. Hevonen nykäisihe ja lähti laukkaamaan, ja Joki-Pekan Lauri pudotti tulitikkunsa ja tarttui kärrynlaitaan lähtien juoksemaan perässä.
Juuri kun viinakauppias oli kelloonsa katsoen pitänyt esitelmäänsä ajasta, oli Juusperi ponnistaen voimansa äärimmilleen vetänyt polvensa koukkuun ja pyörähdyttänyt itsensä kärrynpyörien väliin. Pyörähdyksessä olivat hänen jalkansa satuttaneet hevosta ja tämä oli säikähtänyt karkuun, Juusperin jäädessä koreasti kärrynpyörien väliin vähääkään vahingoittumatta.
Uhkaavat kymmenen minuuttia olivat loppuneet jo ennen aikaansa.
Mutta pian oli Juusperikin jalkeilla ja kiiruhti tienposkessa olevan pyöränsä luo. Kärryjen kumea kolina eteni yhä nopeammin iljanteisella tiellä kirkonkylää kohden, ja Juusperi vetäisi revolverinsa esille, hyppäsi ajopelinsä satulaan ja painautui huimaavaa vauhtia perässä.
"Nyt puhellaan hiukan toista kieltä, Joki-Pekan Lauri", ajatteli hän poikiessaan voimainsa takaa. Joki-Pekan Lauri näytti myöskin tietävän, mistä oli kysymys, sillä kuta enemmän häntä ajava musta haamu läheni, sitä hurjempaa vauhtia hän koetti kiihdyttää kuulua juoksijaansa säästämättä sanoja tai ruoskaa.
Mutta kun ensimmäinen laukaus kajahti, ymmärsi Lauri, että hän tällä kerralla oli pelin hävinnyt, ja pysähdytti hevosensa, odottaen, että Juusperi pääsisi aivan hänen äärilleen.