"Ei tule mitään", ähki hän, kompuroiden seisoalleen. "Annapas vielä muuan kulaus, että voimistun."
Lassen juomahimolla ei ollut äärtä ei rajaa eikä hänellä itsellään arvostelukykyä. Hän joi täysväkevää viinaa kuin vettä.
Talvinen päivä painui illaksi, tähdet syttyivät taivaalla, alkoi pimetä. Lasse havahtui.
"Ei. Taival on vielä pitkä", änkytti hän. "Täytyy lähteä."
"Pitkä on taipaleesi", myönsi Kalle, "kolmatta peninkulmaa kummallekin taholle. Aja nopeaan, pakkanen on kauhea. Nokkasi hohtaa valkeana…"
"Älä val…"
"Totta puhun. Koeta itse."
"Jumal'auta, kun et ennen sanonut…"
"Mitä minuun sinun nokkasi koskee…"
Äkkiä Lasseen näytti menevän kamala ajatus, hänen silmänsä pyörivät hirvittävästi ja hänen kätensä puristautuivat nyrkkiin, mutta retkahtivat hervottomina sivuille.