"Sinä olet juottanut tahallasi minut humalaan", ulvoi hän, "sinä olet murhannut minut…"
"En ole tehnyt sinulle mitään. Mutta mitä olet itse tehnyt, pirun sikiö…!"
Lassen kädessä välkkyi kirkas puukko ja hän horjui Kallea kohden.
"Varo itseäsi!" hihkui hän.
"Kyllä, kyllä minä varon", vastasi toinen ivallisesti ja nousi suksilleen. "Menehän nyt sinä vaan tekemään väärää valaasi ja muistele iloisia öitä viattoman tytön kanssa…"
Lasse pillahti itkuun kuin pahanpäiväinen lapsi, mutta Kalle oli jo kadonnut hänen näköpiiristään.
Kaukaa vaaran laelta Kalle Kuikka katseli, miten Lasse irroitti poronsa, horjui ja haparoi ahkioonsa ja miten poro lähti lennättämään vaaran rinnettä alas Lassen rentona retkottaessa pulkassa. Eräässä äkkimutkassa näki hän Lassen putoavan pulkasta, mutta poro jatkoi matkaansa ja tehden ison kaaren kääntyi päinvastaiseen suuntaan, pohjoiseen. Lasse nousi ylös, seurasi kompuroiden jälkiä, kaatui, nousi taas ylös, kaatui ja nousi uudelleen, kunnes jängälle päästyään, missä viimat purevimpina kävivät, taas lankesi eikä siitä enää noussut.
Hetkiseksi Kalleen iskeytyi suuri ajatus mennä auttamaan Lassea, mutta hän muisti jotain, puri hampaitaan ja tehden suunnattoman kierroksen, hiihti takaisin kotiinsa päin. Mutta pakkanen otti vain yltyäkseen.
* * * * *
Käräjillä ei käynyt selville mitään, jonka perusteella Kallen isäntä olisi voitu langettaa syylliseksi poronvarkauteen. Ihmeteltiin, minne Lasse Hiipijä oli jäänyt käräjiltä, mutta kukaan ei voinut antaa pienintäkään valaistusta.