* * * * *
Kun lehdet alkoivat jo kellastua ja ilmat käydä koleiksi, saapui kirkonkylän metsäherra miehineen, ollessaan matkalla leimaustöihin.
"Missä Anna nyt on?" kysyi hän.
Viipyi kauan aikaa, ennenkuin hän sai vastausta.
"Tuollahan tuo venyy loukossa", kuului viimein vastaus. "Sanoo olevansa kipeä."
Ja siellä hän tosiaankin makasi, niinkuin viikkokausia tätä ennenkin, riekaleihin käärittynä ja likainen maitoastia päänalaisen vieressä. Antti istui tapansa mukaan hänen vieressään ja koetti palmikoida hänen takkuisia hiuksiaan. Tuon tuostakin kumartui hän sisarensa puoleen ja nuoleskeli hänen kasvojaan. Se kai oli olevinaan suutelemista.
Syvä sääli valtasi karskin ja kopean metsäherran.
"Anna raukka", kuiskasi hän silittäen tytön hiuksia.
Sattumalta löysi hän taskustaan makeisrasian.
"Syö edes näitä!" kehoitti hän. "Ehkäpä se vähän lievittäisi yskää."