"Älkää olko isälle vihainen. Ei se ole niin paha kuin miltä se näyttää…"
Herra metsänhoitaja käänsi kasvonsa pois, ja Anna alkoi taasen ankarasti yskiä.
Isäntä sai viimeinkin tupakkansa hienonnetuksi ja rupesi piippu hampaissa mittelemään pirtin lattiaa.
"Luuleeko herra hosmestari, että siitä tulee eläjää?" kysyi hän viimein, sylkäisten pitkän ruskean syljen.
"Eläjää!" kertasi metsäherra vihaisesti. "Kyllä tämä teidän hoitonne on pitänyt huolen siitä, ettei hänestä enää eläjää tule, jospa muuten olisi tullutkin."
Isä luimautti vihaisen katseen vuoteeseen.
"Kauan se on jo venynytkin", jatkoi hän sitten puhettaan. "Kuudetta viikkoa. Jos minä olisin noin helvetin sairas, niin kyllä minä tietäisin, missä tässä talossa köydenpätkä on, ja se kyllä auttaisi pois kärsimyksistä ja toisten vastuksista."
"Siunaa nyt itsesi, mies!"
Metsäherra oli karannut seisoalleen, samoin hänen työmiehensä ja hetkisen näytti siltä, kuin saisi Räiskön Matti kalliisti maksaa sanansa. Mutta viime hetkessä sai Anna heidät hillityksi.
"Ei isä tarkoita mitä hän sanoo", voihki hän. "Vaikeaksihan käy kenelle tahansa, kun on sairas varottavana."