"Enkö ole sinulle sanonut", kähisi hän, "ettet saa sanoa sitä sanaa läsnäollessani!"
"Ulos siitä ja paikalla!" huusi hän sitten, polkaisten jalkaansa ja osoittaen ovea.
Saarikoski meni, mutta koko yönä hän ei saanut unta silmiinsä, hänen täytyi ajatella Brovallia ja hänen kertomustaan. Ja siinä maatessaan hän kuuli, miten hänen esimiehensä mittaili tahdikkain, harvoin askelin työhuoneensa lattiaa. Viimein hän, aamuyöstä, vaipui jonkunlaiseen horrokseen.
Hän havahtui, kun tunsi voimakkaan lyönnin olallaan, ja kun hän avasi silmänsä, näki hän edessään Brovallin punakat, humalaiset kasvot.
"Ylös siitä! Ei tämä mikään lasaretti ole!" komensi hän puolittain leikillisesti. "Sara-Jouni on täällä ja kertoo, että hänellä on karhu kierroksessa. Mitenkähän sitten lienee sen kierroksen kanssa nyt pyryn jälkeen! — Kuulitko susien ulvontaa aamuyöstä. Ne ovat tehneet kamalaa jälkeä porolaumoissa…"
Saarikoski nousi ja alkoi pukeutua.
"Minä taisin sinulle kertoa historioita illalla", jatkoi Brovall istuutuen. "Järkevänä miehenä sinä luonnollisesti et uskonut mitään, ja se olikin oikein, sillä puhuin vain muuten puhuakseni. Myönnä, että minulla on vilkas mielikuvitus — yhdenkuudetta vanhana — ja että minulla olisi ollut täydelliset edellytykset tullakseni runoilijaksi…"
Brovall ei odottanut vastausta, vaan meni huoneesta nauraen omituista, kalseaa naurua ja alkoi valmistautua karhunajoon.
Santeri Saarikoski tuijotti pitkään hänen jälkeensä, hymähti, pudisti surunvoittoisesti päätään ja rupesi vähitellen kunnostamaan ampumavehkeitään.
Harha-askelia.