"Liian siivo ja hiljainen näkyy olevan miehekseen", vastasi hän sitten.
"Mutta jos he sittenkin…" jatkoi isäntä ajatuksiaan, mutta keskeytti taaskin lauseensa ja teki uhkaavan liikkeen kädellään.
"Sehän on sen ajan murhe", virkahti emäntä, näköjään seuraamatta keskustelua sen enempää.
Isäntä havahtui.
"Häh! Mitä sinä oikein sanot?" tiuskaisi hän.
"Mitä sinä sitten kysyit?"
"Minä ajattelin vain, että jos se sittenkin…"
Nyt emäntä nauroi makeasti.
"Ajattele sinä nyt vain, mitä ajattelet", puheli hän. "Samanlaisiahan mekin olimme, emme yhtään kummempia…"
Isännänkin kasvot lientyivät.