"Aivan oikein!"
"Kun on nuori ja kokematon, tulee tehneeksi kaikenlaisia tyhmyyksiä, joita sitten saa parsia… Mutta pysyä gentlemannina viimeiseen asti — siinä hyvä periaate."
Nimismies tyhjentää lasinsa.
"Minäkin tahdoin nuorempana olla niin äkkipikainen luonteeltani", sanoi hän, "enkä oikein ymmärtänyt asemaani virkamiehenä… hm… ja aviomiehenä…"
"Pitää aina muistaa, ettei syytön joudu kärsimään. Tuntuu minustakin toisinaan hiukan ontolta ja yksinäiseltä… Ka terve! Minulta taisi äsken jäädä lasi koskematta… Mutta ajattelen, että hyvä on niinkuin on… Mutta joskus odottaisi saavansa vähän enemmän ymmärtämystä osakseen, ja kun Elsa sitten sanoa paukauttaa oikein kenraalityperyyden ja minä kiitän Herraani, ettei kukaan vieras ole kuulemassa, niin tahtoo väkisinkin tulla lausutuksi karvas sana…"
"Sepä se minuakin alkuaikoina riivasi, veli hyvä", keskeyttää nimismies ja kaataa taas laseihin, tällä kertaa puolilleen. "Mutta sinä et kuitenkaan lausu sitä karvasta sanaa?"
"En. Miksi minä sen lausuisin? Omahan on vikani. Ja minä rupean sitten miettimään sitä kesää, ennenkuin mentiin naimisiin — ei sitä siihen aikaan paljon ajatellut kulttuurieroa eikä muutakaan…"
"Eipä totisesti. Terve sitten taas!"
"Ja sitten tulen sellaiseen mielentilaan, ettei tee mieli mitään eikä minnekään… Jos sanoisin yhdenkään ymmärtämättömän sanan, niin sitä seuraisi…"
"Mikä?"