— Hyvä! huudettiin joukolla.
Gunnar Sten nousi, teki lyhyen kumarruksen, ja vaipui takaisin sohvalle.
— Ei kannata surra, kuiskasi Einar Malm hänen vieressään. — 'Mister du en, stå dig tusende åter…'
— Hän oli niin hyvä ja niin kaunis, sopersi Gunnar Sten puoliääneen, tuijottaen tylsästi eteensä. — Minä rakastin häntä niin paljon, eikä kukaan voi häntä korvata…
— Mutta tämähän on kunnianloukkaus koko naissukua kohtaan, kivahti Einar Malm tolkuttomasti juovuksissa, ja etupäässä minun omaa sisartani kohtaan.
Nurmelainen iski Malmille silmää.
— Oikein! näytti tuo silmänisku sanovan.
— Mitä sinä höpiset? kysyi Gunnar Sten nostaen katseensa maasta.
— Pidä korvasi auki ja kuuntele, äläkä sure menneenvuotista lunta, tolkutti Einar Malm. Sanoin, että hän itkee silmänsä piloille, ja se on vahinko, sillä asiantuntijat vakuuttavat, etteivät ne suinkaan ole rumat…
— Ihanalla asteella sinä, jonka katse vielä viipyy silmissä, tokaisi Nurmelainen pöydän toiselta puolen. — Minä en vuoteen enää ole uskaltanut nostaa katsettani niin korkealle…