— Hyvästi, Elsa, ja kiitos kaikesta. Minä en tule takaisin.
— Hyvästi, Gunnar. Toivotan sinulle kaikkea hyvää.
Viimeiset sanat eivät tehneet mitään vaikutusta ulosrientävään. Sydämessä viilsi todellinen tuska; muuten hän oli kokonaan turtana. Hän ei huomannut vastaantulevia tuttavia, vaan katseli heitä lasittunein, ilmeettömin silmin; kaikki tuntui hänestä yhdentekevälle.
Sillä hetkellä sai hänen lapsuususkonsa kuoliniskun.
Kotvan harhailtuaan kaduilla hän ohjasi kulkunsa suoraan kapakkaan.
IV.
— Viinuri, täyttäkää lasit. Täyttäisimme itse, mutta emme jaksa, emme todellakaan jaksa. Mutta juoda maljat pohjaan, sen me jaksamme…
Erkki Nurmelainen oli noussut pöydälle ja antoi merkin, että hän aikoi pitää puheen.
— Silentium!
— Hyvät herrat! aloitti Nurmelainen. Minulla ei ole monta sanaa sanottavana, ja nekin, mitä olen aikonut sanoa, voin supistaa yhteen ainoaan lauseeseen: jo sen takia, että olet Sten, pidä pääsi pystyssä.