Se suuri kylmyys, jota hän oli kokoamalla koonnut, alkoi arveluttavasti pettää. Hän tunsi, että tarvittiin vain kolmas samansuuntainen kysymys ja kaikki sulaisi.
Mutta sitä kysymystä ei kuulunut. Tyttö loi tyytymättömän katseen ensin häneen, sitten ympäri huonetta ja pyörähti vallattomasti kantapäällään.
— En todellakaan ymmärrä tästä kaikesta mitään, sanoi hän.
— Istu, ole hyvä!
Hän oli saavuttanut takaisin sen, minkä oli menettänyt, muisti kohtauksen Malmin portilla, ja samalla kuin hänen sisässään alkoi kiehua, sai hän itsensä pakotetuksi puhumaan tyynesti ja kylmästi.
— Sano minulle, Margit, kysyi hän askaroiden paperiveitsen kanssa, eikö tämä ala jo sinuakin kyllästyttää?
Tytön kauniit silmät saivat säikähtyneen ilmeen ja väri hänen kasvoillaan muuttui.
— Mitä sinä tarkoitat? huudahti hän.
— Sano minulle, eikö joku toinen ehkä tarvitse paremmin rakkauttasi ja huolenpitoasi kuin minä, jatkoi Gunnar Sten äskeiseen tapaansa.
Nyt Margit Malm tajusi kaikki. Hänen kauniille kasvoilleen tulee tuskastunut ilme ja silmiin nousevat kyyneleet, vaikka hän kaikin voimin taistelee niitä vastaan.