Ajuri lykkäsi hiljaa Gunnar Steniä rintaan.
— Herra, kuiskasi hän tuttavallisesti. Tuossa kulkee nätti tyttö ja katselee niin kiinteästi: Käsketäänkö ajelemaan.
Gunnar Sten havahtui ja aukaisi silmänsä.
— Käskekää vaan, sanoi hän tuntien omituista pelkoa ja ennakkonautintoa.
Nuorukaisen viereen istahti hentovartaloinen olento, joka tuoksui puuterille ja hajuvedelle. Kasvot näyttivät hämärässä melkein kauniilta.
— Ajakaa, sanoi Gunnar Sten ajurille ja tytöltä hän kysyi:
— Mikä teidän nimenne on?
— Eeva.
Tämä tuntui Gunnar Stenistä omituiselta esittelyltä.
— Tarkoitan sukunimeä, selitti hän.