Nainen empi hetken, ennenkuin vastasi:
— Pääskynen.
— Siis Eeva Pääskynen, jupisi Gunnar Sten laskuhumalassaan, ja ajurinrattaat kiitivät nyt nopeasti eteenpäin. Ajuri nähtävästi tahtoi mahdollisimman pian päästä erilleen tarkoituksettomasti ympäri kaupunkia ajelevasta, hyvin puetusta herrasmiehestä.
Oli määrätty, että tämä kadulta löydetty nainen tulisi opettamaan Gunnar Stenille eräitä elämän nautintoja, joista hänellä tähän saakka oli ollut jonkunlainen varma vaisto ja aavistus, mutta joihin hän itse asiassa oli pelännyt ryhtyä.
IX.
Gunnar Sten ajatteli sumuisesti eilistä päivää, Einar Malmin profeetallisia sanoja ja kulunutta yötä, sumuisesti, sillä hänen aivonsa toimivat veltosti ja aivan kuin jossakin kaukana, ja ruumiillisesti hän tunsi suunnatonta väsymystä ja raukeutta.
Nainen oli vaatinut rahaa ja hän oli antanut ja käskenyt tulla uudelleen.
Niin, — se kai on tapa, olihan hän sen kuullut ja eikö hän ollut tovereille joskus lainannutkin samaan, peitetysti ilmoitettuun tarkoitukseen.
Mitä hän oli tehnyt?
Ensiksi hänet valtasi suuri häpeäntunne, hän ei kehdannut katsoa silmiin edes omaa palvelustyttöään. Jos hän menisi kadulle, niin ihmiset katselisivat häntä: "Tuossa nyt menee se Gunnar Sten… hm…" Jotakin oli tapahtunut, jotakin huumaavaa, synnillistä — tämä sana sopi oikein erikoisesti —, jotakin suloista ja iljettävän rumaa.