"Asia on niin", virkahti hän, "että jokainen nai itselleen. Kun minä menen naimisiin, niin otan vaimon itselleni enkä teille. Onko selvä?"
Ukko hellittää ohjaksia ja luo pienillä tihruisilla silmillään häneen kysyvän katseen: Mikä siihen nyt meni?
"Jos miniä on teille mieleinen", jatkoi poika, "niin sehän on sitä parempi asia. Mutta ellei sattuisi olemaan, niin sitä ei voitaisi auttaa."
"Häh! Mihin sinä oikein tähtäät? Kuka sen on sanonut, ettei Saaren
Helmi olisi meille mieleinen."
"Siitähän juuri onkin kysymys ja minähän jo sanoin, että sitä parempi.
Mutta mitä te siihen sitten sekoitatte kotivävyyttä ja sen sellaista!"
"No mutta saa kai sitä katsoa eteenpäin asioita."
"Saa kai, mutta minä katson nyt itse omat asiani."
"Katsot, mitä katsot", murahti ukko puoleksi itsekseen. "Nulikka olet niin ikäsi kuin järkesikin puolesta."
Poika kuuli kaiken, muttei ollut kuulevinaan, jatkoi vain kuin muina miehinä:
"Ellemme me Helmin kanssa mahdu Suontaahan, niin en minä rupea liioin tunkeilemaan Saareen. Ettäs sen jo valmiiksi tiedätte! Ellei kaksi tervettä, rakastavaista ihmistä, jotka osaavat tehdä työtä, elä missä maailman kolkassa tahansa, niin sepä sitten on ihme."