Suontaan äijä melkein säikähtää. "Ei, en minä nyt", sanoo hän hätääntyneesti, "sinulle vain minulla olisi asiaa".
Suontaan poika ei vastaa mitään. Hän panee syrjään paperinsa ja odottelee. Tosin hän tästä asiasta, minkä nyt tietää olevan tulossa, ei keskustelisi mielellään, mutta velvollisuudentunto käskee kuunnella, mitä isällä on sanomista.
Vaan äijä aikailee, hän ei tiedä, mistä päästä aloittaisi.
"Ei kai kukaan ole kuuntelemassa?" kysyy hän varovaisesti.
"En minä usko."
"Kyllä Helmi kuuntelee oven takana, minä tiedän sen."
"Jos sattumalta lie kuullut, vaan ei kuunnellut."
Ja kun äijä ei vastaa, jatkaa poika:
"Eikö se ollut sillä tavalla, että jollekin olitte kertonut neuvoneenne minua vaikka väkisin ottamaan Helmin, ja Helmi oli sattunut sen kuulemaan?"
Nyt Suontaan äijällä on sanomista vielä vähemmän kuin äsken. Kovin näkyy Saaren henki lopultakin tarttuneen poikaan. Mitäs tässä enää menet toimittelemaan.