Ja kun puhuja vastaisi: "pitää", niin hän menisi ja hakisi huivinsa ja rientäisi talvista polkua järvelle.
Se puhuja olisi piru, hän tietää sen kyllä, ja johdattaisi hänet suoraa päätä avannon kautta helvettiin. Mutta nyt on ja pysyy iankaikkisuus iankaikkisuutena, ja ihmisen synnyttämälle lapselle on jotenkin yhdentekevää, onko hän siellä muuatta vuotta vähemmän tai enemmän.
* * * * *
Kuitenkaan ei kukaan tule ja puhu hänelle tuolla tavoin. Hän on talon emäntä, saa tehdä mitä tahtoo, hänelle annetaan se kunnioitus, mikä hänelle kuuluu. Ja oikeastaan paljon enemmänkin. Kukaan ei kajoa hänen asioihinsa eikä tee hänelle kysymyksiä. Hän saa itse harkita ja päätellä miten parhaaksi näkee.
Helmi tietää, että hänen yksinäisyytensä on yhtä avutonta kuin se pinnalta katsoen on turvallista. Hän ennen vaikka ulkonaisesti kärsisi, mutta enää ei hänelle suoda sitäkään, sillä hänelle ollaan hyviä sillä tavoin, ettei olla pahoja.
Ja yhä vahvempana hänet valtaa tietoisuus siitä, ettei hän ole yhtään mitään.
* * * * *
Kunnes hän havahtuu siihen huomioon, että hän oikeastaan on jo pitkät ajat ollut ajattelematta. Päivät ovat menneet, käyneet kirkkaammiksi ja kuulaammiksi, on sattunut yksiä ja toisia pieniä tapauksiakin, mutta hän on kaiken ulkopuolella elänyt omaa elämäänsä.
On hän koettanut yhä Heikkiä lähestyä.
Kerran hän oli sanonut hänelle näin: