Ken muuta kankaan kanervilta, suon sammalilta, pyytää voisi, valjuilta metsän kukkasilta: Värit vaan kansalliset oisi ja tuoksu raitis Köynnösten!
Keski-Suomen laulu.
Keski-Suomi, kultainen, mun ihanteeni kallis! Ei maata mulle vertaa sen, ei missään mun niin hertainen, jos onni kuinka sallisi
Syntyyhän siinä sointuisuus, kun jalo jaloon ryhtyy, kun siellä Savon ihanuus ja Hämeen vieno herttaisuus suloihin Pohjan yhtyy.
Niin rinnoissamme yhtyköön,
mi suurt' on elämälle!
Se tulkoon täällä täytäntöön,
ja Suomen sydän sykkiköön
pyhälle, ylevälle!
Ei missään laaksot kukkulat — sen vakuutan mä varmaan — niin viehtävät, niin vaihtuvat, niin lumoovat, niin loistoisat, kuin Keski-Suomen armaan!
Sen taivas kuin on sininen,
kuin raitis ilman tuoksu!
Kuin armas välke aaltojen
on siintävien selkien,
kuin vilpas virtain juoksu!
Sen lehdot koivu kaunistaa ja pihat pihlas, tuomi, ja varjoaan niin kalveaa sen aarnimetsät tarjoaa — oi, armas Keski-Suomi!
On luonto saita, raskas työ, vaan kansa tuo ei suutu: jos viljat viekin hallayö, tai karjan kaiken surma lyö, ei uskallus sen muutu.
Niin luja luottamuksessaan
on Keski-Suomen kansa.
Se uskoo, toivoo toimissaan
ain' isiensä Jumalaan
ja alkaa uudestansa.