Synnyinmaa.
Suomi suloinen synnyinmaamme on, armas, verraton, kallis, kultainen! Sitä rakastaa on niin ihanaa!
Tässä on se maa, tuhatjärvinen, kenpä voisi sen koskaan unhottaa! Sitä rakastaa on niin ihanaa!
Täss' on vuotanut veri isien, tässä eestä sen moni kaatunut. Sitä rakastaa on niin ihanaa!
Terve, synnyinmaa! Elo iloineen, onni suloineen sulta suojan saa. Sua rakastaa on niin ihanaa!
Suomen tunteet silloin.
Kauhun viesti kaikui kautta maamme: Surmattu on Suuriruhtinaamme! Salamaapa tuimaa tuimemmin uskollisiin iski rintoihin sana hirmun, sanoma semmoinen: Murhattu on — Alexander Toinen.
Mykiks jäimme, tunteet kieltä puuttui,
jäätyneinä sanat suuhun juuttui,
silmät vettyi, kasvot synkistyi:
Kiro, inho rikkojille, hyi!
Mutta Ruhtinaalle siunausta
sykkii sydän, murehesta musta.
Käydään alla päin ja murhemielin.
Surua ei kertoa voi kielin.
Mustissansa rikas vaikeroi,
köyhä ryysyissänsä huokaa: Voi!
Yhtä uskollinen heillä rinta
yhtä tuntee tuskaa katkerinta.
Hurmahenget, joukko murhaajitten!
Herran voideltuun kuin rohkenitten
saastakäsiänne satuttaa!
Rikoksenne painoon hukkuu maa.
Kostonhuuto suista miljoonista
kaikuu teille maista, taivahista!