Haavan lehdet.
Hiljaiseksi ehti päivä myrskyinen, joka kukka, lehti vaipui unehen. Tuul' ei järven pintaan värettäkään luo, myöskin ihmisrintaan tyynen ilta tuo.
Haavan-lehdet ei saa rauhaa milloinkaan, vapisten ne veisaa suruvirttä vaan. Miksi värisette, mikä kauhistaa? Rauhaa miksi ette hetkeksikään saa?
Ristiin Golgatalla vaipuu kuolohon kirouksen alla pyhä, nuhteeton. Sitä lehdet yhä itkee vapisten, että risti pyhä oli haapainen.
Haavan lehti vainen ihmissydän on, haavanlehden lainen aina rauhaton. Vaan kun myrsky pauhaa, rintaraukkahan luoda voipi rauhaa risti Golgatan.
Orvon osa.
Voi orpolapsen kohtalo, kuin onpi onneton, kuin kylmä, kolkko, tyhjä maailma hälle on!
Kuin toivotonna katselee
hän kautta kyynelten!
Ja kaipaus niin karvas
on murtaa sydämen.
Nyt sanat oudot, ankarat
vaan soivat korvissaan,
tai kiusaukset kuiskaa
virittäin paulojaan.
Sä ohjaa häntä oikeaan ja sana hellä suo, ja johda taivahasen isän ja äidin luo!