Tarkia. Sinä olet niin yhtynyt minun luontooni, että melkein arvaat, mitä minä ajattelen.
Petter. Niin, eikö se ole kummallista?
Tarkia (itsekseen). Tuntuu tulevan nälkä… Mitähän saataisi päivälliseksi?… Mitäs, jos saisi metsäkananpaistia… (Kovaa). Petter, minä tahtoisin päivälliseksi…
Petter (huutaa hänen korvaansa). Metsäkanan paistia!
Tarkia. Tämä on kummallista!… Juuri kun aijoin sanoa samaa!.. Petter kyllä sinä tulet palkituksi vaivoistasi… minä muistan sinut kyllä testamentissani… minä en nyt sano, miten paljon saat, mutta unohdetuksi et tule.
(Istuu pöydän luokse ja jatkaa lukemistaan).
Petter (itsekseen). Minä saan kaksitoista sataa markkaa, sen olen kuullut hänen ajattelevan… Jos hän luulottelee että minä muuten…
(Ääniä ulkopuolella). Ottakaa kiini hänet, ottakaa kiini hänet!
Petter. Mitä se on?
(Juoksee ikkunalle; kuuluu laukaus).