Arvid (kärsimättömästi huutaen). Olen! (Erikseen). Mikä ilveilys! Se on hän, joka on kuuro!
Tarkia. Minä luulen hän sanoi: olen! (Nousee, iloisena, eriks.). Naimaton,… tuo vävy on aivan kun pudonnut taivaasta, minulle! (Kovaa, istuutuen jälleen). Herra, tahdotteko tehdä minulle kunnian, jäädä luokseni päivälliselle?
Arvid. Hän on mainio tuo vanha ukon tynkkä (Huutaen). Herra, teidän kutsunne tekee minut onnelliseksi!
Tarkia. Että ehditte kotiin illaksi?… Jaa, se käy päinsä, voimme syödä tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti… Petter, saat kattaa pöydän kolmelle… ja päivällisen pitää olla valmis kello viisi eikä kello kuusi.
Petter (kumartaen). Kyllä, sinä vanha yömyssy!
Tarkia. Mene nyt, ystäväni.
Petter. Kyllä, sinä tyhmeliini.
Tarkia. Mene, mene!
Petter. Oh, jos ei se olisi niiden kahdentoistasadan markan tähden… niin olisin aikoja sitten antanut palttua sinulle ja koko talollesi, sinä pöllö.
Tarkia. Se on hyvä, se on hyvä!… Minä tiedän miten uskollinen sinä olet!