Tarkia. Mutta nyt sanon sen siaan, että saat muuttaa, ja heti paikalla!
Arvid (hiljaa Petterille). Minä otan sinut!
Tarkia (hyvin kovaa Arvidille). Ja teille herraseni sanon myös että saatte mennä.
Engla. Minä pyydän sinua, isä, minä rakastan häntä.
Arvid. Mitä kuulen?… Rakastatteko minua todellakin?
Engla (huudahtaen). Ah!… Te kuulette siis?… (kääntää katseensa hämillään maahan).
Tarkia. Mitä kuulen?… Hän kuulee!… Vastatkaa herra, ettekö ole kuuro enään?
Arvid. Minä en ole milloinkaan ollutkaan kuuro muusta kuin rakkaudesta, herra Tarkia… Alotin ensinnä lauhduttaakseni vihaanne tullessani ja olen jatkanut päästäkseni teidän vävyksenne.
Tarkia. Minun vävykseni? Senlaisten tyhmyyksien jälkeen kun te olette minulle sanoneet? Ei milloinkaan!
Arvid. Mutta muistakaahan toki kaikki mitä te olette minulle sanoneet, herra Tarkia, ja myöntäkää että te itse alotitte… Mutta siitä huolimatta minä pyydän nöyrimmästi anteeksi.