Tuntuipa juuri kuin olisi Luoja lähettänyt hänelle ainoan sopivan elämän kumppaliksi, joka todella sopi hänen pojalleen. Eikö tuo todellakin ollut sula taivaallinen armo?
Vanha kaivosmestari tekikin itselleen sen lupauksen, että kun niitä häitä vietettäisiin, pidettäisiin Coal-Cityssä juhla, jonka vertaista Uuden Aberfoylen asukkaat ei vielä olleet nähneet.
Sen taisikin Simo Ford syystä sanoa.
Mutta löytyipä vielä toinenkin henkilö, joka yhtä hartaasti toivoi Harryn ja Nellin naimista, nimittäin James Starr. Hän tosin toivoi ennen kaikkia molempain nuorten onnea, vaan olipa hänen toivoon toinenkin yleisempi syy.
Niinkuin jo tiedetään ei James Starr päässyt luuloistaan vaan pysyi yhä edelleen varovaisena, vaikka nykyään ei näyttänyt olevan vähintäkään pelon syytä. Mutta se, mikä silloin hätyytti, voi vieläkin olla olemassa. Nell oli ainoa, joka tunsi tuon usein mainitun salaisuuden kaivoksessa. Ja jos tulevaisuus toisi uusia vaaroja Uuden Aberfoylen kaivostyömiehille, kuinka hän, James Starr, voisi heitä suojella niitä vastaan, jos hän ei tiennyt ainakin syytä niihin?
"Nell ei ole tahtonut puhua", virkkoi James Starr usein, "mutta voisiko hän kauemmin salata mieheltäänkin sen, minkä hän tähän asti on kaikilta salannut? Vaara uhkaisi Harrya yhtä paljon kuin meitäkin. Avioliitto, joka saattaisi molemmat puolisot onnellisiksi ja heidän ystävänsä turvallisuuteen, on hyvä avioliitto, tahi sitte ei koskaan sellaisia täällä maanpäällä rakenneta!"
Niin tuumaili, ja joksenki johdonmukaisesti insinööri. Hän kertoi ajatuksensa vanhalle Simolle, joka myöskin yhtyi siihen, ja niin näytti siis, kuin ei mitään estettä löytyisi Harrylle rupeamasta Nellin mieheksi.
Kukapa olisi voinut sitä estää? Harry ja Nell rakastivat toinen toistaan. Vanhemmat eivät tahtoneet toista vaimoa pojalleen. Harryn kumppanit kadehtivat hänen onneaan, tunnustaen kuitenkin, että Harry hyvin ansaitsi sen. Nuori tyttö ei myöskään tarvinnut muiden suostumusta kuin oman sydämensä.
Mutta kun ei kukaan voinut estää tuota avioliittoa, mikä oli sitte syynä siihen, että sähkö-aurinkojen sammutettua maatapanon aikana, kun yö levisi työmieskaupunkiin, kun Coal-Cityn asukkaat olivat palanneet asuntoihinsa — mikä oli syynä siihen, että silloin pimeimmästä ja synkimmästä sopesta Uuden Aberfoylen kaivoksessa, salainen olento hiipi pimeyteen? Mikä vaisto johti tuota aavetta määrättyjen käytävien kautta, jotka olivat niin ahtaat, ett'ei voinut luulla kenenkään voivan niissä kulkea? Miksikä tuli tuo satumainen olento, jonka silmät tunkivat synkeimmänkin pimeyden läpi, ryömien Malcolm-järven rannalle? Miksikä hän aina kääntyi Simo Fordin asuntoa kohti, ja teki sen niin varovasti, että hän tähän asti oli pettänyt valppaimmatkin? Miksikä hän painoi korvansa ikkunaa vasten, voidaksensa luukkujen takaa kuulla joitakuita katkonaisia lauseita puheesta?
Ja kun hän kuuli jonkun sanan, miksi nosti hän puristetun nyrkkinsä kohti rauhallista asuntoa? Miksi pääsi hänen vihasta puristettujen huultensa välistä sanoja sellaisia kuin: