"Nell ja hän! Ei koskaan!"
Seitsemästoista Luku.
Auringon nousu.
Kuukautta myöhemmin — olipa 20 päivä elokuuta iltasilla. Simo Ford ja Madge toivottivat onnea neljälle matkailijalle, jotka olivat lähtemäisillään asunnosta.
James Starr, Harry ja Jack aikoivat viedä Nellin ylös maan pinnalle, jota hänen jalkansa eivät koskaan ennen olleet astuneet, loistavaan avaruuteen, jonka valoa hänen silmänsä eivät koskaan ennen olleet nähneet.
Matka oli kestävä kaksi päivää. James Starr tahtoi niinkuin Harrykin, että nuori tyttö näiden 48 tunnin kuluessa olisi näkevä kaikki, jota hän ei voinut nähdä pimeässä luolassa, se on erilaiset näköalat vuorokauden eri aikoina, niinkuin liikkuvassa panoraamassa kaupunkia, tasankoja, vuoria, virtoja, järviä, merenlahtia ja meriä olisi levitetty hänen katsottavakseen.
Ja juuri siinä osassa Skotlantia, Edinburgin ja Glasgowin välillä, oli luonto ikäänkuin koonnut nuo maalliset ihmeet, ja taivas oli siellä niinkuin muuallakin näköisensä, vaihtelevine pilvineen, kirkkaine tai utuhuntuun peitettyine kuineen, loistavine aurinkoineen ja tähti-tarhoineen.
Simo Ford ja Madge olisivat kyllä tahtoneet seurata Nelliä; mutta he eivät mielellään lähteneet kaivosasunnostaan, eivätkä nytkään tahtoneet edes päiväksikään erota tuosta maanalaisesta asunnostaan.
James Starr seurasi mukana jonkunlaisena tutkijana tahi filosofina, suuresti utelias sielutieteelliseltä kannalta havaitaksensa, minkä luontevan vaikutuksen kaikki Nelliin vaikuttaisi — ehkäpä jonkun odottamattoman näön vaikutuksesta kuullaksensa jotain niistä salaisista tapauksista, jotka olivat yhteydessä hänen lapsuutensa kanssa.
Jack Ryan oli iloinen kuin leivo, kohotessaan kohti aamu-auringon ensi säteitä. Hän toivoi iloisuutensa tarttuvan matkakumppaneihinsakin. Siten hän olisi palkitseva lupauksen saada seurata heitä tällä matkalla.