He kulkivat yhä eteenpäin hiljaisten huonerivien välitse, joissa asukkaat vielä nauttivat unen virkistävää lepoa ja menivät Leith-Walkin poikki. He kävivät Calton-Hillin ohitse jossa Observatoriumi ja Nelsonin muistopatsas kohosivat hämärässä. He kulkivat pitkin Regent-streetiä, menivät erään sillan poikki ja tulivat Canongaten päähän.
Vieläkään ei huomattu minkäänlaista liikettä kaupungissa. Kello löi kaksi Canongate-Churchin göötiläisessä tornissa.
Siinä seisahtui Nell.
"Mikä tuo sekava ainejoukko?" kysyi hän ja osoitti sormellaan yksinäistä rakennusta, joka kohosi toisella puolen pientä toria.
"Tuo ainejoukko, Nell", vastasi James Starr, "on linna, jonka ennen muinoin omistivat Skotlannin vanhat hallitsijat, se on Holyrood, jossa niin monta synkkää ja surullista tapausta on tapahtunut. Historian tuntija voisi siellä loitsia esille monta kuninkaallista haamua, onnettomasta Maria Stuartista alkaen aina vanhaan ranskalaiseen kuninkaasen Kaarle X:teen asti! Huolimatta noista surullisista muistoista et kuitenkaan, päivän valettua, Nell, tule huomaamaan minkäänlaista surullisuutta tuossa kuninkaallisessa asunnossa. Koristettuna neljällä tornilla näyttää Holyrood melkein huvilinnalle, jossa sen omistaja on tahtonut pidättää feodaliajan ulkomuodon. Mutta jatkakaamme nyt matkaamme. Katso tuossa, entisen Holyrood luostarin ympärysmuurin sisässä kohoavat uljaat Salisburykalliot, joista korkein on Arthur-Seat. Sinne ylös menemme. Sen huipulla, Nell, saavat silmäsi nähdä auringon kohoavan taivaanrannalle merestä".
He astuivat Kuningaspuistoon. Sitte kulkivat he pitkin Victoria-Driveä, oivallinen kiertotie, jonka Walter Scott kehuu saaneensa toimeen muutamilla romaanin riveillä.
Arthur-Seat on todella vaan 750 jalan korkuinen kumpu, jonka yksinäinen huippu kohoaa ympärillä olevien kukkuloiden yli. Vähemmässä ajassa kuin puolessa tunnissa saavuttivat James Starr ja hänen matkatoverinsa kiertotiellä, jota myöten oli helppo nousta, tuon leijonanpään, jonka näköinen Arthur-Seat on, kun sitä näkee länsipuolelta.
Sinne he istuivat kaikki neljä, ja James Starr, jolla aina oli tuon suuren skotlantilaisen romaanikirjoittajan lauselmat mielessään, sanoi ainoastaan:
"Näin kirjoittaa Walter Scott kirjassaan 'Edinburgin vankila', sen 8:nessa luvussa: 'Jos minulle annettaisi valta valita se paikka, mistä mieluimmin tahtoisin nähdä auringon nousevan ja laskevan, niin valitsisin juuri tämän paikan!' Nell, aurinko näytäikse kohta, ja sinä saat ensikerran nähdä sen loistossaan".
Nuori tyttö käänsi silmänsä itään päin. Harry, joka istui hänen vieressään, tarkasteli häntä levottomasti. Vaikuttaisikohan auringon ensi säteet liian valtaavasti nuoreen tyttöön? Kaikki pysyivät äänettöminä. Itse Jack Ryankaan ei virkannut sanaakaan.