Nyt leijailtiin Atlantin yllä.
VALTAMEREN POIKKI.
Niin, Atlantilla! Oli siis käynyt niin kuin molemmat virkaveljet pelkäsivät. Mutta Robur ei näyttänyt olevan vähääkään levoton uskaltaessaan lähteä tämän laajan valtameren ylle. Se ei huolestuttanut sen enempää häntä itseään kuin hänen väkeään, joka varmaan oli tottunut tällaisiin pitkiin lentoihin. Nytkin he palasivat tyynesti kukin paikalleen, eivätkä painajaiset häiritsisi heidän untaan.
Minne Albatross oli matkalla? Aikoiko se siis, kuten insinööri oli sanonut, lentää maapallon ympäri ja enemmänkin? Mutta sittenkin täytyi olettaa, että tämä matka päättyisi jonnekin. Eihän voinut olla mahdollista, että Robur viettäisi koko elämänsä yläilmoissa, lentolaivassaan, eikä koskaan laskeutuisi maahan. Kuinka hän voisi täydentää ruoka- ja ampumavarastojaan, puhumattakaan niistä aineista, jotka olivat koneiden toiminnalle välttämättömiä? Kaiken järjen nimessä hänellä täytyi olla edes jossakin tuntemattomassa ja luoksepääsemättömässä maapallon kolkassa tukikohta, satama, jossa Albatross voi jälleen hankkia kaikkea tarpeellista. Vaikka myöntäisikin, että hän oli katkaissut kaikki suhteet maapallon asukkaisiin, hänen oli kuitenkin laskeuduttava jollekin kohtaa maapalloa.
Jos kerran näin oli laita, niin missä se paikka oli? Kuinka insinööri oli tullut sen valinneeksi? Odottiko häntä siellä pieni siirtokunta, jonka johtaja hän oli? Saisiko hän sieltä uuden miehistön? Mutta ensiksi: miksi nämä eri kansallisuuksista kerätyt miehet olivat liittyneet häneen? Sitten: millä varoilla hän oli saanut rakennetuksi näin kalliin aluksen, jonka valmistaminen oli pidetty ehdottomasti salassa? Tosin sen ylläpito ei näyttänyt vaativan kovin suuria kuluja. Ilma-aluksella vietettiin vaatimatonta elämää, ja kaikki olivat kuin yhtä perhettä, onnellisia ihmisiä, jotka eivät sitä salanneetkaan toisiltaan. Mutta kuka tuo Robur lopulta oli? Mistä hän oli kotoisin? Millainen oli hänen menneisyytensä? Kaikki nämä kysymykset olivat arvoituksia, joihin ei saatu vastausta, eikä se ainoa, joka voisi vastata, varmaankaan koskaan suostuisi paljastamaan itseään.
Ei siis voi ihmetellä, että tämä tilanne, täynnä selittämättömiä ongelmia, askarrutti molempia amerikkalaisia äärimmilleen. He tiesivät olevansa vankeina ilma-aluksella, joka lensi tuntematonta tulevaisuutta kohti, voimatta arvata, mihin seikkailu päättyisi, vieläpä epäilivät, loppuisiko se koskaan vai oliko heidät tuomittu lentämään loppuelämänsä. Eikö siinä ollut kylliksi suututtamaan Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin.
Mutta toistaiseksi, tästä heinäkuun 14. päivän illasta asti, Albatross liiteli Atlantin valtameren yllä. Seuraavana päivänä auringon noustessa se kohosi sen ympyräntapaisen viivan kohdalle, missä taivas ja vesi näyttävät sulavan yhteen. Missään ei ollut näkyvissä maata, niin avara kuin olikin näköpiiri. Afrikka oli kadonnut pohjoisen taivaanrannan alle.
Kun Frycollin oli uskaltanut tulla esille hytistään ja näki allaan tämän valtavan ulapan, hänet valtasi taas kauhu. Sanoimme, että ulappa oli hänen "allaan", mutta oikeastaan se oli hänen ympärillään, sillä näin korkealta katsellessaan näytti pohjaton tyhjyys saartavan joka taholta, ja tähystäjän tasalle kohonnut näköpiiri tuntui peräytyvän yhä kauemmas, niin ettei koskaan voi saavuttaa sen reunaa.
Tietystikään Frycollin ei osannut selittää itselleen tätä ilmiötä fysiikan lakien mukaan, mutta hän tunsi sen sielussaan ja ruumiissaan. Se riitti herättämään hänessä sen tunteen, jota sanotaan "tyhjyyden kammoksi" ja josta eräät muuten rohkeatkin luonteet eivät voi vapautua. Neekeri oli kuitenkin niin varovainen, ettei alkanut ruikuttaa. Silmät kiinni, käsillään hapuillen, hän palasi hyttiinsä päättäneenä nyt pysyä siellä hyvän aikaa.
Atlantin valtameri vastaakin runsaasti neljättä osaa kaikkien merten pinta-alasta, jonka lasketaan olevan neliökilometriä. [Mantereiden pinta-ala on 136.051.371 neliökilometriä.] Mutta insinöörillä ei näyttänyt enää olevan kiirettä, eikä hän ollutkaan käskenyt panna koneita käymään täyttä vauhtia. Albatrossin olisikin ollut mahdotonta saada sitä nopeutta, jolla se oli kiitänyt Euroopan yli ja joka nousi kahteensataan kilometriin tunnissa. Näillä seuduilla kävivät ilmavirrat enimmäkseen lounaasta, ja vaikka tuuli vielä olikin heikko, se puhalsi kuitenkin edestäpäin ja hidasti Albatrossin kulkua.