— Ihmisiä, jotka tuntevat itsensä onnellisiksi, kun ovat voineet tulla avuksenne, Robur vastasi yksinkertaisesti.
Perämies ymmärsi, että pelastaja halusi pysyä tuntemattomana ja että kysymykset olivat turhia. Mutta jaksaisiko tämä lentokone todellakin hinata venettä perässään?
Jaksoi mainiosti, ja muutaman kymmenen metrin pituiseen köyteen kiinnitetty vene lähti kulkemaan itään päin voimakkaan ilma-aluksen kiskomana.
Kello kymmenen aikaan illalla tuli maa näkyviin, tai oikeastaan voitiin erottaa tulia, jotka osoittivat, kuinka kaukana se oli. Tämä taivaasta tullut apu oli saapunut juuri viime tingassa Jeanetten haaksirikkoisille, joilla tosiaankin oli syytä uskoa, että heidän pelastumisensa varmasta kuolemasta oli ihme.
Kun Robur oli hinannut heidät Chonas-saarten salmien suulle, hän huusi heille, että hinausköysi piti irrottaa — kuten he tekivätkin, samalla kiittäen pelastajiaan — ja Albatross lähti taas heti ulapalle päin.
Ilma-aluksella, joka näin pystyi auttamaan meren valtaan joutuneita merimiehiä, oli kieltämättömiä etuja. Mikä ilmapallo olisi täydellisimmässäkään kunnossa kyennyt sellaiseen pelastustyöhön? Ja setä Prudencen ja Phil Evansin olikin pakko keskenään tunnustaa se, vaikka he muuten olivat valmiita kieltämään kouraan tuntuvatkin todisteet.
Meri oli yhä uhkaavan näköinen, ja enteet ennustivat pahaa. Ilmapuntari laski vieläkin muutamia millimetrejä. Vähän väliä tuli hirveitä tuulenpuuskia, jotka puhalsivat vimmatusti Albatrossin potkurisiipisiin koneisiin, ja sitten taas hetkeksi tyventä. Näissä oloissa olisi purjealuksella ollut jo kaksi reiviä märssypurjeissaan ja yksi reivi keulapurjeessa. Kaikki merkit viittasivat siihen, että tuuli äkkiä kääntyisi luoteeseen. Myrskylasin putki alkoi himmetä huolestuttavassa määrässä.
Kello yhden tienoissa yöllä tuuli yltyi riehumaan äärimmäisen rajusti. Mutta vaikka se nyt puhalsi melkein suoraan ilma-aluksen suunnan vastaisesti, voitiin kuitenkin ponnistella vetopotkurien avulla eteenpäin, vauhdin ollessa noin pari kilometriä tunnissa. Sen suurempaa nopeutta ei näin ankarassa vastatuulessa voinut vaatia.
Ilmeisesti oli alkamassa jokin äkillinen pyörremyrsky, mikä oli harvinaista näillä leveysasteilla. Mitä nimiä sille annettaneenkin — hurrikaani Atlantin valtamerellä, taifuuni Kiinan vesillä, samum Saharassa, tornado länsirannikolla — aina se on pyörremyrsky ja hirvittävä. Niin, hirvittävä joka alukselle, joka joutuu myrskyn pyöritettäväksi, sillä tämä liike kiihtyy yhä ulkoreunoilta keskukseen päin ja jättää vain yhden kohdan tyyneksi — sen pienen alan, joka on aivan keskellä ilmakurimusta.
Robur tiesi sen. Hän oli myös selvillä siitä, että varovaisuus vaati pakenemaan hirmumyrskyä sen vetovoiman piiristä ylempiin ilmakerroksiin. Tähän asti hän oli siinä aina onnistunut. Mutta nyt ei sopinut hetkeäkään viivytellä, kenties ei minuuttiakaan.