Mutta juuri näihin aikoihin tuli uudestaan puheeksi se outo ilmiö, joka oli niin ylenpalttisesti kiihottanut mieliä muutamia viikkoja aikaisemmin. Sillä salaperäinen kapine oli todellakin taas nähty tai oikeammin vilahdukselta näkynyt eri kertoja ilmakehän ylemmissä kerroksissa. Tosin ei kukaan tullut ajatelleeksi, että tällä niin merkillisellä uudelleen näyttäytymisellä ja yhtä arvoituksellisella Weldon Instituutin kahden jäsenen katoamisella oli mitään yhteyttä. Tavaton annos mielikuvitusta olisikin tarvinnut olla sillä ihmisellä, joka olisi arvannut näiden kahden tosiasian kuuluvan yhteen.
Oli miten oli, asteroidi, meteori, tulennuoli, lentävä hirviö, ilmaraana, tai miksi kukin sitä nimitti, oli taas havaittu sellaisissa oloissa, että voitiin entistä paremmin arvioida sen kokoa ja muotoa. Aluksi se nähtiin Kanadassa niiden alueiden kohdalla, jotka ulottuivat Ottawasta Quebeciin, vieläpä jo seuraavana päivänä setä Prudencen ja Phil Evansin katoamisen jälkeen: sitten myöhemmin Kaukaisen Lännen tasankojen yläpuolella, jolloin se ajoi kilpaa junan kanssa suurella Pacific-radalla.
Siitä päivästä lähtien määrätyt ajatukset syrjäyttivät maailman tiedemiesten epävarmuuden. Tuo esine ei lainkaan ollut luonnontuote; se oli lentokone, jossa oli otettu käytäntöön ilmaa raskaamman teoria. Ja jos tämän ilma-aluksen luoja ja päällikkö vielä tahtoisi salata henkilöllisyytensä, hän ei näkynyt ainakaan haluavan pitää konettaan salassa, koska oli laskeutunut niin lähelle ihmisten katseltavaksi Kaukaisessa Lännessä. Millaista mekaanista voimaa hän käytti, millaisia olivat ne koneet, jotka panivat ilma-aluksen liikkeelle tai kannattivat sitä, niihin kysymyksiin ei osattu vastata. Ainakin oli ehdottoman varmaa, että tällä laitteella oli suorastaan poikkeuksellinen liikkumiskyky. Sillä muutamia päiviä myöhemmin se oli havaittu Taivaan valtakunnan yläpuolella, sitten Hindustanin pohjoisosassa ja taas vähän ajan kuluttua Venäjän loputtomien arojen yllä.
Kuka siis oli tämä rohkea mekaanikko, jolla oli hallussaan niin erinomainen ilma-alus, etteivät valtakuntien rajat merkinneet hänelle mitään eivätkä valtameretkään pysähdyttäneet hänen lentoaan, vaan hän saattoi kulkea maapallon ilmakehässä yhtä helposti kuin joku muu omilla tiluksillaan? Pitikö otaksua, että se oli sama Robur, joka oli niin töykeästi paiskannut teoriansa vasten Weldon Instituutin kasvoja silloin, kun hän ilmestyi murskaamaan ohjattavien ilmapallojen haaveen?
Kenties tämä ajatus tuli muutamien teräväjärkisten mieleen. Mutta — merkillinen ilmiö todella — kukaan ei osannut kuvitella, että mainittu Robur olisi mitenkään ollut vaikuttamassa Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin kohtaloon.
Kaikki olisi jäänyt salaperäisyyden verhoon, ellei olisi saatu erästä sähkösanomaa, joka lähetettiin Ranskasta, New Yorkin kautta Amerikkaan heinäkuun 6. päivänä kaksikymmentäkolme minuuttia vaille kaksitoista päivällä.
Mitä tässä sähkösanomassa ilmoitettiin? Siinä oli sama teksti kuin Pariisissa löydettyyn nuuskarasiaan kätketyssä tiedonannossa, joka paljasti, miten oli käynyt niiden kahden arvoisan kansalaisen, joiden kuolemaa jo oltiin vähällä julkisesti surra Yhdysvalloissa.
Ihmisryöstön toimeenpanija oli siis se Robur-niminen insinööri, joka oli varta vasten saapunut Philadelphiaan murskatakseen ilmapallon harrastajien teorian jo ennen kuin se niin sanoaksemme oli kuoriutunut munasta! Hän siis komensi Albatross-nimistä ilma-alusta! Kostoksi hän oli ryöstänyt setä Prudencen ja Phil Evansin ja kaupanpäällisiksi palvelija Frycollinin. Ja kaikkia näitä kolmea henkilöä saattoi pitää ikipäiviksi menneinä, ellei heidän maanpäällisten ystäviensä onnistuisi jollakin keinolla, esimerkiksi rakennettuaan koneen, joka kykenisi taistelemaan tuon voimakkaan lentokoneen kanssa, tuoda heidät takaisin maankamaralle.
Mikä kiihtymys, mikä tyrmistys! Pariisista tullut sähkösanoma oli osoitettu Weldon Instituutin toimistoon. Seuran jäsenet saivat siitä heti tiedon. Kymmentä minuuttia myöhemmin sai koko Philadelphia kuulla tämän uutisen puhelimitse, sitten vajaan tunnin kuluttua koko Amerikka, sillä se oli sähkötetty edelleen pitkin uuden mantereen lukemattomia lennätinlankoja. Sitä ei haluttu uskoa, eikä kuitenkaan mikään ollut sen varmempaa. Se on varmaankin jonkun ilkeämielisen leikinlaskijan kuje, sanoivat jotkut; kaikkein vastenmielisintä huijausta, väittivät toiset. Kuinka sellainen kaappaus olisi voitu suorittaa Philadelphiassa, vieläpä niin salaa? Kuinka Albatross olisi voinut laskeutua maahan Fairmont-puistossa, niin ettei sen ilmestymistä Pennsylvanian osavaltion näköpiiriin olisi kukaan pannut merkille?
Niinpä kyllä. Olihan tällaisissa huomautuksissa perää. Epäuskoisilla oli vielä oikeus epäillä. Mutta se oikeus riistettiin heiltä, kun oli kulunut viikko sähkösanoman saapumisesta. Heinäkuun 13. päivänä oli ranskalainen postilaiva Normandie laskenut ankkurin Hudson-joen suulle, tuoden mukanaan kuuluisan nuuskarasian. New-Yorkin rautatie toimitti sen kiireimmiten Philadelphiaan.