Sitten ilma-alus vetäytyi syrjään ja jäi paikalleen samalla kun kaiken kaasunsa menettänyt ilmapallo putosi aukeaman laidalle metsikköön ja jäi roikkumaan puiden latvoihin kuin jättiläiskokoinen vaatekasa.
Tyrmistyneet katselijat olivat ääneti. Näytti siltä kuin kaikkien sydän olisi pysähtynyt. Hyvin monet sulkivat silmänsä, etteivät näkisi lopullista tuhoa.
Setä Prudence ja Phil Evans olivat siis taas joutuneet insinööri Roburin vangeiksi. Aikoiko hän heidät käsiinsä saatuaan lähteä uudestaan kiidättämään heitä avaruuden halki, siellä, missä häntä oli mahdotonta seurata?
Se oli todennäköistä.
Mutta Albatross ei lähtenytkään nousemaan yläilmoihin, vaan näkyi painuvan maata kohti. Aikoiko se todella laskeutua maahan asti? Siltä näytti, ja väkijoukko väistyi syrjemmälle tehdäkseen sille tilaa aukeaman keskellä.
Jännitys oli äärimmillään.
Albatross pysähtyi kahden metrin päähän maanpinnasta. Sitten kajahti insinöörin ääni syvän hiljaisuuden halki.
— Yhdysvaltojen kansalaiset, hän lausui, — Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri ovat taas minun vallassani. Pitäessäni heidät vankeinani toimisin vain sen oikeuden mukaan, joka minulla on kostoon. Mutta siitä suuttumuksesta, jonka Albatrossin menestys on sytyttänyt heidän sisimmässään, on minulle selvinnyt, etteivät ihmiset ole vielä valmiita siihen suurenmoiseen mullistukseen, jonka kerran ilmojen valloitus aiheuttaa. Setä Prudence ja Phil Evans, te olette vapaita!
Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin, samoin kuin ilmapurjehtijan ja hänen apulaisensa, tarvitsi vain hypätä kannelta päästäkseen maahan.
Sitten ilma-alus heti kohosi kymmenisen metriä väkijoukon yläpuolelle, ja Robur jatkoi: