Mutta kaksi kaikkein huomattavinta ilmapallon harrastajaa — ainoastaan kaksi — ei näyttänyt aikovan niin pian palata kotiinsa. He olivat käyttäneet tätä tilaisuutta keskustellakseen entistä kiivaammin. Nämä kaksi olivat leppymättömät setä Prudence ja Phil Evans, Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri.
Seuran talon portilla oli palvelija Frycollin odottanut setä Prudencea, isäntäänsä, ja lähtenyt seuraamaan tätä, välittämättä vähääkään asiasta, joka sai nämä virkatoverit riitelemään.
Kun äsken käytettiin verbiä keskustella kuvaamaan sitä toimintaa, johon seuran puheenjohtaja ja sihteeri yksissä tuumin ryhtyivät, se oli oikeastaan vain asian kaunistelemista. Totta puhuen he kiistelivät hyvin tarmokkaasti, minkä oli aloittanut heidän vanha kilpailunsa.
— Ei, hyvä herra, ei! Phil Evans toisti. — Jos minulla olisi ollut kunnia toimia Weldon Instituutin puheenjohtajana, ei koskaan olisi sattunut sellaista skandaalia.
— No, mitä olisitte tehnyt, jos teillä olisi ollut se kunnia? setä
Prudence kysyi.
— Olisin keskeyttänyt puheenvuoron julkiselta herjaajalta, ennen kuin hän olisi ehtinyt suutansakaan avata!
— Minusta näyttää, että puheenvuoron keskeyttämiseksi tarvitsee ainakin sallia ensin puhua.
— Ei Amerikassa, hyvä herra, ei Amerikassa.
Ja näin heittäessään toisilleen letkauksia, jotka olivat pikemmin kirpeän- kuin makeanpuoleisia, nämä kaksi herraa kävelivät pitkin katuja, jotka veivät yhä kauemmas kotoa; he kulkivat monen korttelin lävitse, jolloin he joutuisivat palatessaan sitten tekemään pitkän kierroksen.
Frycollin seurasi yhä kintereillä; mutta hänen mieltään ei lainkaan rauhoittanut se huomio, että hänen isäntänsä käveli sellaisiin osiin kaupunkia, jotka olivat jo autioita. Nämä paikat eivät miellyttäneet palvelija Frycollinia, varsinkaan keskiyön lähestyessä. Pimeys olikin hyvin sankka ja kuu sattui olemaan uusi, vasta aloittaen 28 vuorokauden paistettaan.