Kohottavat ja eteenpäin työntävät laitteet. — Alustasta kohosi kolmekymmentäseitsemän pystysuoraa akselia, kummallakin sivulla viisitoista ja keskellä seitsemän muita korkeampaa. Voisi siis sanoa, että tämä oli kuin 37-mastoinen laiva. Kuhunkin mastoon oli purjeiden asemesta kiinnitetty kaksi vaakasuoraa potkuria, joissa läpimitta ja kierteen nousu olivat jokseenkin vähäisiä, mutta jotka voitiin panna pyörimään huimaavan nopeasti. Jokaisen akselin liike oli toisista riippumaton, ja sitä paitsi ne parittain pyörivät vastakkaisiin suuntiin — jollainen järjestely on välttämätön siksi, ettei lentoalus alkaisi kieppua ympäri. Tällä tavalla potkurit, jotka yhä kohottivat itseään kohtisuoran ilmapatsaan yläpuolelle, pysyivät tasapainossa vaakasuoraa vastusta kohti. Kaikkiaan oli siis seitsemänkymmentäneljä kohottavaa potkuria, joiden kolme haaraa oli kiinnitetty metallisen keskuksen ulkoreunaan. Moottorivoiman säästämiseksi oli potkurien keskukset sommiteltu hyrrän muotoiseksi. Sekä edessä että takana oli vaakasuoran akselin varassa nelihaarainen potkuri, jossa kierteen nousu oli hyvin loiva. Nämä kaksi potkuria, jotka olivat paljon isompia kuin mastojen huippuihin kiinnitetyt, pyörivät eri suuntiin, ja kierteen täytyi niissä olla päinvastainen, koska ne molemmat kuljettivat lentoalusta eteenpäin. Luonnollisesti näidenkin pyörimisnopeus oli huimaava.
Ylimalkaan oli aluksessa otettu huomioon kaikki hyvät puolet eri järjestelmistä, joita olivat suositelleet Cossus, La Landelle ja Ponton d'Amecourt ja joita sitten insinööri Robur on täydentänyt. Mutta erityisesti keksijän oikeus oli suotava Roburille liikevoiman valinnasta ja sovellutuksesta.
Koneisto. — Voimaa, jota tarvittiin kannattamaan lentoalusta ilmassa ja kuljettamaan sitä eteenpäin, Robur ei saanut veden tai muiden nesteiden höyrystä, paineilmasta tai muista laajenevista kaasuista eikä räjähtävistä seoksistakaan, jotka pystyvät aikaansaamaan mekaanista toimintaa, vaan hän otti käytäntöön sähkön, josta kerran tulee teollisuuden sielu. Muuten hän ei ottanut lentoalukseensa mitään sellaista konetta, joka kehittäisi sähköä. Hän ei tarvinnut muuta kuin paristoja ja akkumulaattoreita. Mutta mitä elementtejä näissä paristoissa oli, mitkä kemialliset aineet panivat ne toimimaan, se oli Roburin salaisuus. Samoin oli akkumulaattorien laita. Mitä lajia olivat niiden positiiviset ja negatiiviset levyt, sitä ei annettu ilmi. Insinööri oli, syystä kyllä, jättänyt hakematta keksinnölleen patenttia. Kiistämättömänä tuloksena olivat seuraavat edut: paristot kehittivät sähköä hyvin runsaasti, hänen käyttämänsä hapot olivat melkein täydellisesti haihtumattomia ja jähmettymättömiä, akkumulaattorit olivat paljon parempia kuin Fauren, Sellonin ja Volckmarin suunnittelemat, ja kun sähkövirtaa mitattiin ampereissa, saatiin ennenkuulumattoman suuria lukuja. Siitä johtui, että koneeseen saatiin niin sanoaksemme melkein rajaton määrä hevosvoimia pyörittämään potkureita, jotka antoivat lentoalukselle enemmän nousu- ja liikuntakykyä kuin se tarvitsikaan millaisissa olosuhteissa tahansa.
Mutta samalla on yhä muistettava, että kaikki tämä oli vain insinööri Roburin omaisuutta, sillä hän oli pitänyt sen ehdottomasti salassa. Ellei Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin onnistuisi ottaa selvää hänen keksinnöstään, olisi hyvinkin luultavaa ettei ihmiskunta saisi sitä tietoonsa.
Sanomattakin on selvää, että Albatross pysyi riittävän vakaassa asennossa painopisteensä sijoituksen vuoksi. Ei ollut vähintäkään vaaraa, että se huolestuttavassa määrin painuisi tai nousisi vinoon vaakasuorasta suunnasta tai keikahtaisi kumoon sivulle päin.
Vielä voisi kysyä, mistä aineesta insinööri Robur oli rakentanut ilma-aluksensa — joksi Albatrossia varsin sattuvasti sopikin nimittää. Mistä oli muun mukana valmistettu niin kova seinä, ettei Phil Evansin bowie-puukko siihen pystynyt eikä setä Prudence kyennyt selittämään sen laatua? Aivan yksinkertaisesti paperista.
Jo monta vuotta tätä ennen oli tällaisen paperin valmistus kehittynyt melkoisen pitkälle. Liimaton paperi, joka kyllästetään dekstriinillä ja tärkkelyksellä, muuttuu teräksenkovaksi. Siitä voidaan valmistaa teloja, kiskoja, rautatievaunujen pyöriä, jotka ovat tukevampia kuin metalliset ja samalla kevyempiä. Juuri tätä kestävyyttä ja keveyttä oli Robur tahtonut käyttää hyväkseen ilma-aluksensa rakentamisessa. Kaikki, kansi, runko, kajuutat, oli oljista tehtyä paperia, joka oli puristuksessa muuttunut ikään kuin metalliksi, ja lisäksi se oli palamatonta, jota etua ei suinkaan sovi pitää vähäpätöisenä hyvin korkealla liitävässä laitteessa. Mitä tuli akseleihin, potkurien levyihin ja yleensä niihin välineisiin, jotka kuljettivat ilma-alusta, oli hyytelöisistä kuiduista, kun näitä oli asianmukaisesti muokattu, saatu niitä varten kyllin kestävää ja taipuista ainetta, joka mukautui mihin muotoihin tahansa, jota useimmat kaasut, nesteet tai hapot eivät kyenneet liuottamaan — puhumattakaan sen eristämiskyvystä — ja jonka käyttäminen Albatrossissa metallin sijasta oli perin tärkeä saavutus.
Ilma-aluksen henkilökuntaan kuuluivat insinööri Robur, hänen työnjohtajansa Tom Turner, yksi koneenkäyttäjä ja tämän kaksi apulaista, kaksi ruorimiestä ja kokki, yhteensä kahdeksan henkeä, jotka hyvin riittivät kaikkiin eri tehtäviin. Metsästys- ja taisteluvälineitä, kalastusvehkeitä, sähkölyhtyjä, havaintovälineitä, kuten kompasseja ja sekstantteja paikan ja suunnan määrittämiseksi, lämpömittari, useita ilmapuntareita, joista toisilla mitattiin nousun korkeutta, toisilla ilmanpaineen vaihteluja, myrskylasi myrskyjen ennustamiseksi, pieni kirjasto, pieni kuljetettava kirjapaino, kannen keskellä navan varassa kääntyvä pieni takaaladattava tykki, josta voi ampua kuuden senttimetrin kuulia, riittävä varasto ruutia, ammuksia, dynamiittipanoksia, akkumulaattorien sähkövirroista lämpönsä saava keittiö, joukko säilykkeitä, lihaa ja vihanneksia erityisessä niille varatussa säiliössä muutamien viina- ja viskitynnyrien ohella ja kaikenlaista muuta tarpeellista, jotta voi hyvin tulla kuukausimääriä toimeen laskeutumatta maahan — sellaisia olivat ilma-aluksen varastot ja välineet, lukuunottamatta kuuluisaa pasuunaa.
Lisäksi oli kannella pieni uppoamaton kumivene, joka kykeni kannattamaan kahdeksan miestä joen, järven tai tyynen meren pinnalla.
Mutta oliko Robur ottanut mukaan edes laskuvarjoja tapaturman varalta? Ei, sillä hän ei uskonut sellaisia onnettomuuksia voivan sattua. Potkurien akselit olivat toisistaan riippumattomia. Jos jotkut niistä pysähtyisivät, se ei estäisi toisia pyörimästä. Ja kun puoletkin niistä toimi, se riitti kannattamaan Albatrossia ilmassa.