— Kuulovirhe! toinen vastasi.
Ja siitä ne väittelivät. Joka tapauksessa se oli aistiharhaa.
Berliinin ja Wienin tähtitorneissa uhkasi väittelystä tulla kansainvälisiä selkkauksia. Mutta Venäjä, jota edusti Pulkovan tähtitornin johtaja, todisti niille, että ne olivat kumpikin oikeassa; se riippui muka siitä kannasta, jolle ne asettuivat määritelläkseen tämän teoriassa mahdottoman, mutta käytännössä mahdollisen ilmiön laatua.
Sveitsissä, Säntisin tähtitornissa Appenzellin kantonissa, Rigin ja Gäbrisin huipuilla, Sant-Gotthardin, Sant-Bernhardin, Jülichin, Simplonin, Zürichin ja Somblichin havaintoasemilla ja Tyrolin alpeilla oltiin erinomaisen pidättyväisiä lausumasta mitään sellaisesta ilmiöstä, jota ei kukaan ollut ennen todennut — mikä olikin perin järkevää.
Mutta Italiassa, Vesuviuksen ilmatieteellisessä laitoksessa samoin kuin Etnan havaintoasemalla, joka oli sijoitettu muinaiseen Casa Ingleseen, ja Cavo-vuoren huipulla, uskalsivat tutkijat myöntää, että tässä ilmiössä sittenkin oli perää, koska siitä oli eräänä päivänä saatu havainto pienen höyrykiehkuran hahmossa ja kerran yöllä tähdenlentona. Mutta mitä se muuten oli, siitä heillä ei ollut kerrassaan mitään tietoa.
Tämä salaperäisyys alkoi todella jo väsyttää tiedemiehiä, samalla kun se yhä edelleen kiihdytti, jopa pelottikin tavallisia ja tietämättömiä ihmisiä, joita tässä maailmassa on ollut, on ja aina vastakin on oleva valtava enemmistö, koska niin sääti muuan luonnon viisaimmista laeista. Tähtien ja ilmojen tutkijat olisivat siis lakanneet pohtimasta sitä, ellei toukokuun 26. ja 27. päivän välisenä yönä Norjan Ruijassa sijaitsevan Kautokeinon havaintoasemassa ja sitten 28. päivän vastaisena yönä Isfjordin havaintoasemassa Huippuvuorilla olisi toisaalta norjalaisten, toisaalta ruotsalaisten kesken päästy täyteen varmuuteen seuraavasta ilmiöstä: revontulien keskellä oli näkynyt jokin iso lintu, ilman hirviö. Vaikkei silloin voitukaan lähemmin määritellä sen rakennetta, oli kuitenkin epäämättömästi havaittu, että se oli syössyt itsestään kappaleita, jotka pamahtelivat kuin pommit.
Euroopassa tahdottiin kernaasti olla epäilemättä tätä Ruijan ja Huippuvuorten havaintoasemien havaintoa. Mutta tässä ilmiössä näytti olevan ihmeellisintä se, että ruotsalaiset ja norjalaiset olivat jostakin asiasta yksimielisiä.
Tästä luulotellusta havainnosta tehtiin pilaa kaikissa tähtitorneissa
Etelä-Amerikassa, Brasiliassa, Perussa ja La Plata-virran varrella,
samoin kuin Australiassa, kuten Sidneyssä, Adelaidessa ja Melbournessa.
Ja australialaisten ivanauru olikin perin tarttuvaa.
Lyhyesti sanoen, vihdoin oli jäljellä vain yksi ilmatieteellisen havaintoaseman johtaja, joka uskalsi lausua jotakin varmaa tästä asiasta, välittämättä siitä, kuinka pilkallisesti hänen esittämäänsä ratkaisua arvosteltaisiin. Hän oli muuan kiinalainen, Tsi-Ka-Wein tähtitornin esimies. Mainittu laitos sijaitsi keskellä laajaa tasankoa, ainakin viidenkymmenen kilometrin päässä merestä, ympärillään suunnattoman avara näköpiiri puhdasta ilmaa.
— Näyttää siltä, hän lausui, — että puheena oleva esine on yksinkertaisesti vain jokin ilmapurjehtijan laite, lentävä kone.