Silloin Robur antoi merkin. Ilma-alusta eteenpäin kuljettavat potkurit pysähtyivät heti. Albatross kulki entisellä vauhdillaan vielä kilometrin verran ja jäi paikalleen.
Kun oli annettu toinen merkki, alkoivat kohottavat potkurit pyöriä niin huimaavaa vauhtia, että sitä olisi voinut verrata sireenien nopeuteen tieteellisissä akustisissa kokeissa. Niiden hyrinä muuttui melkein oktaavin verran kimeämmäksi, mutta samalla se heikkeni sitä mukaa kuin ilma oheni, ja Albatross syöksyi kohtisuoraan ylöspäin kuin leivonen, joka päästää heleän kirkaisunsa korkealta ilmasta.
— Hyvä herra, hyvä herra! Frycollin hoki, — kunpa tämä ei vain menisi rikki!
Roburin ainoa vastaus oli ylenkatseellinen hymy. Muutaman minuutin kuluttua ilma-alus oli päässyt 2700 metrin korkeuteen, jolloin näköpiirin säde oli toistasataa kilometriä pitkä — sitten oltiin neljän kilometrin korkeudessa, kuten ilmapuntari osoitti laskemalla 480 millimetriin.
Koe oli tehty ja Albatross laskeutui jälleen. Ylempien ilmakerrosten paineen vähetessä kävi ilman happimääräkin niukemmaksi, mikä vaikeutti hengitystä. Siitä on aiheutunut monta vakavaa onnettomuutta ilmapurjehtijoille. Robur ei katsonut tarpeelliseksi asettua sellaiselle vaaralle alttiiksi.
Ilma-alus palasi siis siihen korkeuteen, jossa se näytti mieluimmin liikkuvan, ja kun etu- ja takapotkuri taas oli pantu käyntiin, lähti Albatross entistä nopeampaa vauhtia lounasta kohti.
— Hyvät herrat, jos siis kysymyksenne koski sitä, kuinka ilma-alukseni kykenee kohoamaan, niin voinette jo vastata siihen.
Sitten Robur kurottautui kaidepuun yli ja vaipui mietteisiinsä.
Kun hän jälleen nosti päätään ja kääntyi, Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri seisoivat hänen edessään.
— Insinööri Robur, lausui setä Prudence, joka turhaan yritti hillitä itseään, — me emme lainkaan hautoneet mielessämme sellaisia kysymyksiä kuin te näytätte luulevan. Mutta nyt me teemme teille erään kysymyksen, johon edellytämme teidän suostuvan vastaamaan.